Hyppää sisältöön

HJK, PK-35 Vantaa ja Åland United varmistivat jatkopaikat

01.02.2020

KuPS ja IK Myran olivat varmistaneet jatkopaikan jo ennen joukkueiden välistä kohtaamista ja joukkueet ratkoivat keskenään lohkovoittajan. KuPS oli kotikentällään vahvempi 2-0 (0-0)-numeroin. Kuopiolaisten molemmat maalit viimeisteli Gentjana Rochi. KuPS nappasi lohko 1:n nimiinsä puhtaalla pelillä. IK Myran jatkaa niin ikään puolivälieriin.

Lohko 2:ssa oli vielä kaikki auki ennen PK-35 Vantaan ja JyPK:n välistä ottelua. PK-35 Vantaa nousi lohkovoittoon kukistamalla JyPK:n 1-0 (0-0) Wilma Forsblomin toisen puoliajan alun maalilla. Lohkosta eteni jatkoon myös Ilves.

TPS ja Åland United mittelivät kumpi pääsee Hongan seuraksi jatkopeleihin. Åland United nousi lohkovoittoon nappaamalla 3-0–voiton. Åland United aloitti heti vahvasti, kun Ashley Riefner ja Monica Hagström veivät ahvenanmaalaiset kahden maalin johtoon jo ennen ensimmäisen 20-minuuttisen täyttymistä ja Hagström iski vielä kertaalleen toisella puoliajalla. Näin Åland United nousi lohkon voittajaksi.

Lohko 4:ssä TiPS oli jo varmistanut lohkovoittonsa ja HJK sekä KTP ratkoivat keskenään toisen jatkajan. HJK ei antanut KTP:lle mahdollisuuksia, vaan otti selvän 9-0 (5-0). Emmaliina Tulkki teki neljä maalia ja Eveliina Parikka osui kahdesti. Maalin makuun pääsivät myös Wilma Sjöholm, Fanni Pietikäinen ja Essi Sainio.

Naisten Suomen Cupin viikonlopun ottelut:
Lohko 1:
La 1.2. KuPS-IK Myran 2-0 (0-0)

Lohko 2:
La 1.2. PK-35 Vantaa-JyPK 1-0 (1-0)

Lohko 3:
La 1.2. TPS-Åland United 0-3 (0-2)

Lohko 4:
La 1.2. FC KTP-HJK 0-9 (0-5)

Search