Hyppää sisältöön

HPS vahvalla toisella puoliajalla selvään voittoon Tapiolassa

30.07.2024

Subway Kansallisessa Liigassa pelattiin tiistaina yksi ottelu. Tapiolassa FC Honka sai vieraaksi HPS:n.

Avausjakso Tapiolan urheilupuistossa oli odotetun tasainen. Molemmilla joukkueilla oli joitain maalipaikkoja. Kotijoukkue iski muutaman kerran vaarallisesti vastaan vasemman laidan kautta. Ilona Walta piti HPS-puolustuksen varpaillaan. Myös erikoistilanteista ja esimerkiksi Neela Antikaisen antamista kulmapotkuista syntyi uhkaa vierasjoukkueen rangaistusalueen sisälle.

HPS:llä oli kuitenkin jakson parhaat maalipaikat. Korkea prässi esimerkiksi FC Hongan maalipotkuissa sai aikaan useampia riistoja. Ria Karjalainen pääsi yhdestä hyökkäysalueen riistosta koittamaan hyvästä vetosektorista, mutta Ella-Maria Ervasti Hongan maalilla torjui.

Avausnelivitosen paras tilanne aukesi vieraiden Peppi Kontturille, joka karkasi laidaltaan nokikkain Honka-maalivahdin kanssa. Ervasti vei pidemmän korren ja torjui pallon kulmaksi.

Toista jaksoa oli takana noin kahdeksan minuuttia, kun kotijoukkue oli kulmapotkusta lähellä iskeä ottelun avausmaalin. Jasmin Leppioja pääsi kulmapotkusta puskemaan. Pallo oli suuntautumassa HPS-maalin oikeaan kulmaan, mutta maaliviivalla seissyt Karjalainen sai pelastettua pallon pois maalin lähistöltä.

Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin HPS siirtyi johtoon. Helsinkiläisjoukkue eteni vasemman laidan kautta. Ervasti ja Honka-puolustus selvittivät vielä ensimmäiset tilanteet, mutta jatkotilanteesta Henni Rinkinen pääsi lähettämään pallon maalin edustalle ja ensimmäisenä päineen väliin pääsi Fanni Sinivuori.

Vaihdosta sisään tullut Matilda Kataja oli alustamassa jo HPS:n avausmaalia ja 77. minuutilla hän karkasi itse oikeaa laitaa pitkin ja laukoi upean vedon takakulmaan. HPS kahden maalin johtoon.

Viimeinen niitti Tapiolan tiistai-illassa nähtiin viitisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Jutta Angeria pääsi tykittämään hienon kaukolaukauksen Honka-maaliin rangaistusalueen tuntumasta.

Vierasjoukkue oli toisella nelivitosella selvästi parempi joukkue ja varsinkin johtoasemassa se kontrolloi ottelua sekä kykeni riistojen kautta luomaan useita maalipaikkoja.

Pisteet Paloheinän suunnalle lukemin 0-3.

Kuva: Pasi Aalto

Search