Hyppää sisältöön

JyPK nousi Tapiolassa kahden maalin takaa tasoihin – Pihlajamäessä ja Kuopiossa maalittomat tasapelit

12.10.2024

Subway Kansallisessa Liigassa pelattiin lauantaina yksi ottelu Mestaruussarjassa ja kaksi Haastajasarjan kamppailua.

Päivä pyörähti käyntiin Kuopion Väre Areenalla. Mestaruuden varmistanut HJK saapui Kuopion Palloseuran vieraaksi. Kotijoukkue taistelee edelleen kakkossijasta HPS:n kanssa, mikä oikeuttaa myös paikkaan ensi kaudella alkavassa uudessa UEFA:n seurajoukkuekilpailussa.

Kuopiossa nähtiin odotetun tasaväkinen kamppailu. Avausjaksolla tilanteet kääntyivät nopeasti päästä päähän ja kummankin joukkueen viimeiset ratkaisut epäonnistuivat useaan otteeseen.

Toista puoliaikaa hallitsi HJK, joka sai pidettyä paineen KuPS-maalin lähettyvillä ja katkoi kotijoukkueen syöttöjä keskialueella tiuhaan.

Reilun tunnin kohdalla vieraat saivat kolmen maalipaikan hyökkäyksen. Ensimmäisen tilanteen Ellan Arpiainen torjui, jatkotilanteesta HJK-maalin pääsi estämään Eerika Appelqvist ja lopuksi Milja Kivirannan oikean jalan laukaus kolahti ylärimaan.

Jakson loppua kohden myös KuPS sai luotua painetta HJK-alueella, mutta varsinaisille tekopaikoille asti kuopiolaiset eivät päässeet. HJK:lla oli lauantaina paremmat saumat maalintekoon, mutta osumia ei Väre Areenan nurmella nähty. Kamppailu päättyi maalittomaan tasapeliin.

Samat loppunumerot nähtiin myös Pihlajamäen Algeco Areenalla. Kotijoukkue PK-35 taistelee edelleen tiukasti sarjapaikastaan ja vierasjoukkue PK-35 Vantaa on hallinnut Haastajasarjaa suvereenisti ja vantaalaiset olivat sarjapaikkansa varmistaneet jo aikoja sitten.

Ottelussa kohtasi kaksi tiukasti puolustavaa joukkuetta, jotka eivät juuri ole syksyllä maaleja päästäneet. Se näkyi myös kenttätapahtumissa. Paljon kaksinkamppailuja, fyysistä peliä ja kovin vähän maalipaikkoja.

Oikeastaan kumpikaan joukkue ei saanut luotua juuri ainuttakaan aidosti vaarallista tilannetta vastustajan organisoitunutta puolustuslinjaa vastaan.

Aivan ottelun lopulla PK-35 sai pallon kertaalleen maaliin asti, mutta pallo oli ehtinyt aiemmin käymään jo päätyrajan toisella puolella, joten peliä jatkettiin keskipisteen sijaan kulmalipulta.

Lopputulos Pihlajamäessä 0-0, joten PK-35:n taistelu jatkuu viimeisellä kierroksella Tammelassa.

Toinen äärimmäisen tärkeä Haastajasarjan ottelu pelattiin Tapiolassa. FC Honka ja JyPK taistelevat kumpikin kahdesta jäljellä olevasta pääsarjapaikasta yhdessä PK-35:n ja Ilveksen kanssa.

Ilona Walta nousi avausnelivitosen hahmoksi. FC Hongan vaarallinen laitapelaaja täräytti pallon tarkasti vasemmalla jalallaan ensin rangaistusalueen rajan tuntumasta oikeaan alakulmaan, kun peliä oli takana noin 13 minuuttia.

Vajaata varttia myöhemmin Walta osui jälleen. Pallo tarkasti suorasta vapaapotkusta muurin yli ja vasempaan alakulmaan.

Elli Seiro laukoi hetkeä myöhemmin pallon vielä ylärimaan, mutta espoolaisten kolmas osuma jäi syntymättä. Pelin edetessä myös JyPK alkoi saamaan tilanteita. Lotta Puolakka oli kaventaa jäätyään täysin vapaaksi rangaistusalueen sisällä. Pusku meni kuitenkin ohi Honka-maalin.

Seuraavasta saumastaan Puolakka ei enää erehtynyt. Aada Mononen lähetti keskityksen maalille oikealta laidalta. Puolakka tuli jämäkästi palloon ja ampui sen takakulmaan.

Tauolle edettiin kotijoukkueen maalin johdossa, mutta se johto ei kauaa kestänyt. Toisen puoliajan viidennellä minuutilla Nelli Husu irtosi laidalta. Hänen painava laukaus ei vielä maaliin asti löytänyt, mutta jatkotilanteen maaliviivan tuntumasta liukui sisään Neelia Pitko.

Enempää ei maaleja Tapiolassa lopulta nähdä. JyPK sai taisteltua ison pisteen vierasottelustaan.

Milla Punsar sai vielä yhdeksännellä lisäaikaminuutilla loistavan paikan rangaistusalueen sisältä, mutta Nanna Leivonen JyPK-maalilla venyi upeaan torjuntaan.

Lopputulos 2-2.

Kuva: Jyri Sulander

Search