Kansallinen Cup: Ilvekseltä hurja nousu Tammelassa

Kansallisen Cupin pohjoisen lohkon välierät alkoivat tiistaina Tammelassa.
Ilves sai vieraakseen Tammelan stadionille Kuopion Palloseuran. Ottelu kulki pitkään kuopiolaisvieraiden komennossa. Avausjakson jälkeen KuPS johti kamppailua 2-0 – Gentjana Rochin ja Ana Paula Silva Santosin osumilla.
Noin tunnin kohdalla Rochi kasvatti KuPS-johdon jo kolmen maalin suuruiseksi, mutta ottelu oli kaikkea muuta kuin ohi.
Ilves teki viimeisen reilun kymmenen minuutin aikana huiman nousun, jonka aloitti Olivia Mikkonen 81. minuutilla. Tämän jälkeen tamperelaisilta onnistuivat myös Anna Tarkkanen ja voittomaalin yliajalla tehnyt Aino Rasinen. Yksi Ilveksen maaleista meni sisään KuPS-pelaajien kautta.
Lopputulos Tammelassa siis 4-3 Ilveksen hyväksi. Välierien toinen osa pelataan Kuopiossa lauantaina 29. maaliskuuta.
Kuva: Joope Erkkilä