Hyppää sisältöön

Kansallisessa Ykkösessä pelattiin runsasmaalinen arkikierros

16.04.2025

Kansallisen Ykkösen pelit jatkuivat keskiviikkona täydellä kierroksella.

Kotkan Arto Tolsa Areenalla pelattiin kauden ensimmäinen ottelu, joka näkyi myös suorana Ruutu-palvelusta. FC KTP:n ja FC Lahden välinen kamppailu tarjosi niin kotiyleisölle kuin ottelua vastaanottimien takana seuranneille paljon maaleja.

Avausjakso kulki vajaat puoli tuntia suhteellisen tasaisissa merkeissä, mutta viimeinen vartti olikin sitten kotijoukkueelta aikamoinen näytös.

Alkutahdit löi Emma Putkinen, joka puski kulmapotkun sisään 26. minuutilla. Sitten kuvaan astui avauskierroksella neljästi osunut Nanna Savolainen. Kärkipelaaja tälläsi viiteen minuuttiin kaksi maalia ja kasvatti kotkalaisten johdon kolmen maalin suuruiseksi.

Savolaisen tempusta otti seuraavaksi mallia Jemina Putkonen, joka maalasi nelivitosen loppuminuuteilla myös kahdesti ja tauolle siirryttiin KTP:n varsin tyrmäävän vartin jälkeen peräti 5-0-tilanteessa.

Toinen puoliaika oli pitkälti kosmetiikkaa sarjapisteiden osalta. 64. minuutilla Katherine Byrne viimeisteli hallitulla sijoituksella kotijoukkueen kuudennen.

FC Lahti sai kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä omankin maalisarakkeensa auki. Noora Siidorov leikkasi laidalta kohden keskustaa ja ampui upean kaukolaukauksen takatolpan kautta verkkoon.

Lopputulos Kotkassa 6-1.

Espoossa pelattiin odotettu paikalliskamppailu EBK:n ja FC Hongan välillä. Kumpikin joukkue tavoittelee vahvoilla ryhmillään myös nousua Briotech Kansalliseen Liigaan.

Tasaiseksi povattu ottelu oli juuri sitä – sanan varsinaisessa merkityksessä. Paremmuutta ei löytynyt vaan pisteet jaettiin maalittomassa kamppailussa.

Tammelassa kotijoukkue Ilves sai vieraakseen Turun Palloseuran. Pääsarjasta viime kauden päätteeksi pudonnut tamperelaisryhmä ei jättänyt keskiviikkoiltana mitään sattuman varaan.

Ilves oli äärimmäisen vakuuttava ja porskutti peräti 5-1-voittoon. Maalinteossa onnistuivat Emilia Pulkkinen, Amelia Luotonen, Heta Olmala ja Pinja Hertteli. Yksi Ilves-maaleista meni sisään turkulaisjoukkueen pelaajista. TPS:n ainokaisesta vastasi Minea Järnström.

Hyrylässä PKKU kohtasi kotiavauksessaan sarjatason hallitsevan mestarin HJK Akatemian. Kotijoukkueella oli kamppailussa omat hetkensä, mutta helsinkiläisjoukkueen laatu oli lopulta liikaa. Kerttu Sarelius viimeisteli kaksi maalia, Laura Oksanen ja Olivia Reis kumpikin yhden. Kertaalleen pallo upposi PKKU-verkkoon omien pelaajien kautta.

PKKU-leiristä maalinteossa onnistui Ella Leskelä. Lopputulos 1-5.

Oulussa pelattiin pohjoisen paikallisvääntö ONS:n ja Rovaniemen Palloseuran välillä. Sarjanousija RoPS sai kamppailuun ihanteellisen alun. Venla Koiviston ja Niia Salmisen osumilla vieraat menivät jo 2-0-johtoon. ONS sai kaipaamansa kavennuksen liki välittömästi Salmisen maalin perään. Maalintekijänä Ilona Kilpeläinen. Tauolle edettiin 1-2-lukemissa.

Toisella nelivitosella sisuuntunut ONS tuli pikavauhtia tasoihin Emilia Oksasen toimesta. Lopulta kotijoukkueen paine oli RoPSille liikaa. Viimeisen puolituntisen aikana ONS osui vielä kolmesti. Oksanen osui toistamiseen ja Saana Valkama sekä Elise Päiväläinen tekivät kumpikin yhden maalin. Lopputulos 5-2.

Kahden kierroksen jälkeen Kansallisen Ykkösen kärjessä on kummatkin ottelunsa ainoana voittanut FC KTP.

Kuva: Jyri Sulander

Search