Kausiennakko: Turkulaisjoukkue menetti talven aikana valtavan määrän kokemusta – nuorille tarjolla isoja rooleja

TPS lähtee kauteen uudistuneena. Aiempien vuosien menestyksen takuunaiset ovat suurilta osin nyt toisaalla. Nuorisomaajoukkueiden huippulupaukset astuvat alkavalla kaudella isoihin saappaisiin.
Merkittävimmät saapujat: Elvi Manninen (Palokan Riento), Estella Mattila (KaaPo), Inka Kainulainen (Pallo-Iirot), Minea Järnström (Pargas IF), Rosa Rantanen (FC Futura), Saga Helkelä (Pallo-Iirot), Tanja Jaakola (TuWe)
Merkittävimmät lähtijät: Heidi Leppämäki (PK-35), Inkeri Niemi (TuWe), Jenna Koivisto (Ilves), Laura Linnala (FC Honka), Netta Hanhimäki (JyPK), Netta Laasio (lopetti), Saana Kallio (TuWe), Veera Keto (KuPS), Venla Roine (HPS), Wilma Spets (FC Honka)
Virallinen tavoite: Pelata ehjä ja nousujohteinen kausi. Sarjasijoitus mahdollisimman korkealla
TPS raivasi viime kaudella odotusten mukaisesti tiensä ylempään loppusarjaan, mutta ei kyennyt silti kirimään nousutaisteluun asti. VIFK jäi yhdeksän pisteen päähän. Pääsarjassa kaudella 2023 pelannut turkulaisjoukkue ohitti jatkosarjassa kuitenkin FC KTP:n ja sijoittui sarjassa kolmanneksi.
Talven aikana TPS:n ryhmässä tapahtui suuria muutoksia. Joukkueen profiili muuttui varsin merkittävästi. Kokemusta lähti kokoonpanosta todella paljon. Muun muassa Laura Linnala, Wilma Spets, Saana Kallio, Netta Hanhimäki ja Veera Keto vaihtoivat maisemaa. Lisäksi seuraikoni Netta Laasio päätti uransa.
Viime kaudella huippuotteita esittänyt maalivahti Venla Roine lähti myös, ja vartioi alkavalla kaudella Briotech Kansallisen Liigan HPS:n maalia.
Maalivahdeiksi lähteneiden Roineen ja Niemen tilalle saapuivat Tanja Jaakola ja Saga Helkelä.
Kokenut, rutinoitunut ja myös pääsarjatasolla pelannut ydinrunko on suurilta osin poissa. Keskuspuolustaja Sanna Porali kuitenkin jatkaa ja hän on ehdoton johtohahmo erittäin nuorelle joukkueelle.
Edustusjoukkueessa on paljon B-ikäisiä pelaajia. Useat heistä ovat pelanneet talvikaudella B-SM-karsintaotteluita.
Nuorisomaajoukkueiden vakiokasvot – puolustuksen Hikaru Viherlaakso ja laitapelaaja Ilona Heinonen – kuuluvat TPS:n alkavan kauden tärkeimpiin pelaajiin.
Hyökkäyksessä Alisa Ignatoville on tarjolla todella iso ruutu. Linnalan lähdettyä hän saa paljon vastuuta ja nyt nuoren sekä huippulupaavan kärjen on mahdollisuus näyttää osaamistaan profiiliroolissa.
Kansallisen Ykkösen yleinen taso on todella kova ja rajusti nuorentuneelle joukkueelle viime kauden tapainen sijoitus neljän parhaan joukkoon vaatinee erittäin paljon venymistä.
Pääasiallinen tavoite lienee sarjapaikan säilyttäminen ja minuuttien saaminen ryhmän lahjakkaalle nuorelle pelaajistolle.
TPS:n lupaavissa pelaajissa on kuitenkin poikkeuksellisen paljon laatua, joten helppoa ei vastustajilla tule Turun Yläkentällä olemaan.
Joukkueen valmentajana jatkaa viime kauden lopulla saapunut Petri Haapasalo.
– Preseason on mennyt odotusten mukaisesti. Joukkue tulee erottumaan aktiivisuudestaan, Haapasalo kertoo.
TPS aloittaa kautensa kotiottelulla. Lauantaina 12. huhtikuuta vieraaksi saapuu ONS.
Seuraa heitä – valmentajan valinnat
Hikaru Viherlaakso
Ilona Heinonen
Alisa Ignatov
Kuva: Janne Hirvensalo