Hyppää sisältöön

Kesäkuun Me Naiset -kentällisen äänestys on auki

12.07.2024

Sitten on aika kääntää katseita vielä hetkeksi kesäkuun otteluihin. Ketkä olivat pelipaikkojensa parhaita viime kuussa. Me Naiset -kuukauden kentällinen.

Maalivahdit

Jessica Kiviaho

Kesäkuu oli ahvenanmaalaisjoukkueelle haasteellinen. Ei voittoja ja omiinkin meni 8 maalia. Silti Kiviaho esiintyi vahvasti ja varmasti maalillaan. Oli kesäkuussa toiseksi työllistetyin maalivahti koko sarjassa. Maaliodottamiin peilaten Åland-vahti torjui tasollaan, hieman jopa yläkanttiin.

Nanna Leivonen

Sarjanousijoiden ykkösmaalivahti pelasi laadukkaan kesäkuun. Torjui maaliodottamaan nähden plusmerkkisesti läpi kuukauden. Ulottuva ja vahva maalivahti tulee tilanteisiin voimakkaasti.

Iina Rautiainen

Sarjan kärkimaalivahteihin jo tovin kuulunut Rautiainen pelasi omalla laadukkaalla perustasollaan kesäkuun. Yksi päästetty maali, mikä vastaa varsin täysin maaliodottaman mukaista määrää. HPS:n hyvin pelaavan puolustuslinjan viimeinen lukko.

Puolustajat

Eerika Hämäläinen

HPS pelasi puolustuksellisesti vahvan kesäkuun ja yksi päätekijä tässä oli ehdottomasti Hämäläinen. Erittäin varmaa työtä ottelusta toiseen. Todella hyvä 1v1-puolustaja ja fyysisyys riittää kaksinkamppailuissa enemmän kuin hyvin. Taklaa, katkoo ja sijoittuu oikein.

Stina Virkkala

Oulusta saapunut toppari on ottanut heti ison roolin Mestaruussarjan paikkaa hamuavassa joukkueessa. Virkkala pelaa fyysisesti ja on hankala ohitettava 1v1-tilanteissa. Kesäkuussa puolustajien kärkeä taklauksissa ja pallollisten pelaajien paineistamisessa. Tärkeä pelaaja Ilvekselle.

Maaria Roth

HJK:n kapteeni on ensimmäisen kierroksen avaushetkistä alkaen esiintynyt huippuvarmasti. Johti helsinkiläisjoukkueen puolustusta esimerkillisesti myös kesäkuussa. Jatkuvasti oikeassa paikassa pallottomana ja pallon kanssa iso rooli pelinavaamisessa.

Keskikenttäpelaajat

Ana Paula Silva Santos

Brasilialainen ei näy usein maalisarakkeissa, mutta rooli KuPSissa on iso. Teknisesti taitava pelaaja onnistui kesäkuussa liki sataprosenttisesti ohituksissaan pallon kanssa. Eniten syötönkatkoja ja vastaprässin kautta saatuja riistoja. Pallollisena kriittinen osa pelinrakentelua.

Milja Kiviranta

Huipputaitava ja älykkäästi liikkuva pelaaja. Teki kolme maalia kesäkuussa ja on ehdoton uhka myös kaukolaukauksissa. Erittäin hyvä kuljettamaan palloa kovassa vauhdissa ja jakaa palloja HJK:n keskikentällä toistuvasti peliä edistävillä ratkaisuilla.

Jenna Topra

Monikäyttöinen pelaaja pystyy pelaamaan useissa rooleissa. Vahva kesäkuu myös tehojen valossa. Maali ja kolme syötettyä osumaa. Tekee laadukkaasti töitä laidalla kumpaankin suuntaan. Tästä osoituksena tilastollisesti onnistunut kuukausi niin prässipelaamisen kuin hyökkäyskolmanneksen pelinrakentelun osalta.

Hyökkääjät

Lavdije Begolli

Vahva kuukausi. Neljä maalia ja yksi syöttö. Edellä mainittujen tilastojen lisäksi erittäin suuressa osassa kuopiolaisjoukkueen maalipaikkojen luomisessa. Avainsyöttöjen ja laukausten summa Begollilla oli koko sarjan paras kesäkuussa.

Gentjana Rochi

Maalitilaston kärjessä majaileva pelaaja on ollut tasaisen tehokas läpi kauden. Kesäkuussa pohjoismakedonialainen osui neljästi. Aktiivisin laukoja ja jatkuva uhka myös rangaistusalueen ulkopuolelta.

Lotta Kalske

Vastikään myös Helmareihin valittu hyökkääjä jatkoi kesäkuussa siitä, mihin toukokuussa jäi. Kolme maalia ja yksi maalisyöttö. Pääsi jatkuvasti paikoille ja tilastollisesti onnistunut kuukausi myös 1v1-haastojen ja maalipaikkojen luomisen saralla.

 

Äänestys päättyy maanantaina 15.7. kello 14.00. Äänestäneiden kesken arvotaan Ruutu+ -kausikortti (6kk).

Kansallinen Liiga valitsee Me Naiset kuukauden kentällinen -ehdokkaiksi eri pelipaikoilla vakuuttavia otteita kuukauden aikana esittäneet pelaajat. Lopullisen valinnan kuukauden pelaajista teet sinä.

Search