Kesän kovimmista festareista karu paluu arkeen – pallo on nyt ihan jokaisella

Siitä piti tulla kaikkien aikojen naisten jalkapalloturnaus – ja tulikin. Englanissa pelatuissa EM-kisoissa rikottiin erinäisiä katsojaennätyksiä harva se päivä jo alkulohkoja pelattaessa, ja kisojen kokonaiskatsojamäärässä ennätys meni rikki jo puolivälierävaiheessa.

Huipennus nähtiin Wembleyllä, kun hienoa loppuottelua Englannin ja Saksan välillä seurasi stadionin lehtereillä käytännössä täysi tupa, 87 192 katsojaa. Lukema oli uusi EM-kisojen katsojaennätys miesten ja naisten turnaukset huomioituna. Tosin miesten kisojen peleissä katsojakapasiteetti on ollut suurempi aiemmin vain kuudessa pelissä, viimeksi vuonna 1976. Wembley on Euroopan toiseksi suurin stadion Camp Noun jälkeen, joten ennätys pysyy jonkin aikaa varmasti voimassakin.

Englannin jalkapalloväki oli kotikisojen mestaruudesta haltioissaan. Trafalgar Squarella Lontoossa järjestettiin massiiviset mestaruusjuhlat ja joukkueen pelaajat tulivat kaikille tutuiksi. Englannin joukkue käytti myös välittömästi saamansa näkyvyyden hyödyksi ja lähetti muun muassa avoimen kirjeen Yhdistyneiden Kuningaskuntien pääministeriehdokkaille Liz Trussille ja Rishi Sunakille, vaatien kaikille brittitytöille mahdollisuutta jalkapallon pelaamiselle koulun yhteydessä.

Kisojen saama huomio oli luonnollisesti suurinta Isossa-Britanniassa, mutta positiivinen kierre ylsi kansainväliseksi. Otteluiden, pelien ja pelaamisen korkeaa tasoa ylistettiin, tunnelma peleissä oli hyvä ja turvallinen, matseissa riitti jännitystä ja myös TV-toteutus toimi hyvin.

Suomessa Yle suoriutui tehtävästään hienosti ja saavutti suuria yleisöjä. Helmarien katsotuinta ottelua Tanskaa vastaan seurasi keskimäärin 418 000 katsojaa. Keskimääräiseltä tavoitettavuudeltaan naisten EM-kisoja seurasi selvästi yli puolet miesten viimevuotisen EM-turnauksen TV-katsojamäärästä (573 000 vs. 996 400 TV-katsojaa per ottelu). Loppuottelumaissa Saksassa ja Englannissa finaali naulitsi kansan ruudun ääreen. Saksassa finaalia seurasi keskimäärin 17,89 miljoonaa katsojaa ja Englannissa 11 miljoonaa.

Buumi ei kantanut kotimaan sarjaan

Sitten koitti paluu arkeen. Kansallinen Liiga pyörähti käyntiin jo kesken EM-kisojen. Sarjatauon jälkeen pelejä on pelattu yhteensä 16. Näissä on ollut paikalla keskimäärin 219 katsojaa per peli. Pienin lukema (88 katsojaa) oli ottelussa ONS-Åland United EM-finaalin aattopäivänä 30.7. ja suurin (389) ottelussa PK-35 Vantaa-HJK 8.8.

Eihän sitä käy kieltäminen, että lukemat ovat varsin heikkoja. Naisten jalkapallojoukkueet ja suurimmat tähdet olivat kaikkien huulilla heinäkuussa, mutta kotimaiseen sarjajalkapalloiluun buumi ei ole toistaiseksi millään tavalla siirtynyt. Se on sääli.

Jokainen meistä jalkapallon ystävistä haluaisi varmasti nähdä edistystä niin Suomen maajoukkueen, suomalaisen sarjajalkapalloilun kuin tasa-arvonkin saralla. Näillä kaikilla on selkeä yhteys. Mitä parempaa jalkapalloilua suomalaisissa seurajoukkueissa pelataan, sitä valmiimpia pelaajia tuotetaan Helmarien tarpeisiin. Ja mitä korkeammalle ja ammattimaisemmalle tasolle naisten jalkapallosarjat nousevat, sitä realistisempia unelmia jalkapalloammattilaisuudesta voidaan nuorille tytöille tarjota.

Olen kirjoittanut viime vuosina runsaasti naisten jalkapalloilusta SuomiFutis-sivustolle – Kansallisen Liigan ennakkopaketteja, suuren EM-kisaennakon, lukuisia Helmarien ja Minihelmarien pelaajahaastatteluja sekä uutisia. Itsestään selvää näiden kirjoittaminen ei ollut. Kaupallisessa mediassa jutut joutui ”oikeuttamaan”, sillä mainosrahoitteisten saittien pyöriminen perustuu juttujen sivuille tuomaan kävijäliikenteeseen. Tämän ei pitäisi olla yllätys kenellekään.

Oman hännän nostaminen ei ole ylevää, mutta henkilökohtaisesti otti aina päähän, kuinka vähälle huomiolle jutut jäivät. Niukkaa klikkimäärääkin enemmän sieppasi, kuinka vähän juttuja jaettiin ja kommentoitiin sosiaalisessa mediassa.

Resurssivajetta monella saralla

Samaan aikaan omassa somekuplassani keskustellaan aktiivisesti tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Tytöille ja naisille halutaan yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa ja tehdä työtä, ja massiivisia palkkaeroja miesten ja naisten välillä halutaan kaventaa. Ymmärrettävästikin. Tienaahan maailman parhaiten palkattu miespelaaja Lionel Messi noin 150 kertaa enemmän kuin naisten palkkaykkönen Sam Kerr – eikä summassa vielä huomioida Messin massiivisia mainos- ja markkinointituloja.

Urheilu on bisnestä, eivätkä markkinataloudessa palkkakysymykset muutu pakottamalla. Jalkapalloseurat vastaavat itse sponsoreistaan ja varainhankinnastaan, ja ne päättävät neuvottelujen kautta myös itse siitä, paljonko pelaajille maksetaan. Suomessa pelaaville naispelaajille pääasiassa hyvin vähän.

Palkka on tietysti vain yksi osa ongelmaa. Lisäksi puhutaan puitteista harrastaa. Laadukkaammasta tyttöjoukkueiden valmennuksesta, paremmista harjoitusvuoroista, sujuvammista matkustus- ja majoitusjärjestelyistä ja riittävästä määrästä erotuomareita.

Katselin torstaiaamuna Yleltä Sportliv-ohjelmaa, jossa oli haastateltavana huippuerotuomari Lina Lehtovaara Hän tuomaroi äsken päättyneissä naisten EM-kisoissa ja on paraikaa tuomarina alle 20-vuotiaiden naisten MM-kisoissa Costa Ricassa. Ensi vuoden tavoitteina ovat naisten MM-kisat sekä nousu Veikkausliigan tuomariksi ensimmäisenä naisena.

Lehtovaara nosti ohjelmassa esiin sen, kuinka erisuuruisia palkkioita tuomareille maksetaan miesten ja naisten, ja toisaalta poikien ja tyttöjen otteluista. Hänen mielestään mitään kunnollista perustetta tälle ei ole: jokaiseen peliin pitää valmistautua samalla tavalla eikä ottelun tilannenopeus tai tuomaroinnin vaikeus riipu pelaajien sukupuolesta. Lehtovaara tietää mistä puhuu, sillä hänellä on jo runsaasti kokemusta sekä miesten että naisten peleistä.

Osaavat ja pätevät tuomarit ovat edellytys onnistuneelle pelitapahtumalle, eikä nuorista tuomareista ole Suomessa ylitarjontaa. Tuttu juttu on, että tuomarien onnistumista ei huomaa kukaan, mutta virheistä saa kuulla, jos jonkinmoista huutelua. Epätasa-arvo tuomaripalkkioissa pitäisi poistaa pian, jotta tyttöjuniorien peleissä ei tarvitse jännittää, saadaanko paikalle tuomaria.

Mitä pelaajien palkkoihin tulee, etenkään Suomen oloissa ei mies- ja naispelaajia vertailtaessa tietenkään ole kyse siitä, millaiseen autoon on varaa tai kuinka leveästi asuu. Kyse on ennen muuta siitä, kuinka ammattimaisesti pystyy työtään tekemään, vai jääkö työ harrastukseksi. Kun pelaamisesta maksetaan korvaus, jolla tulee toimeen, voi keskittyä pelien ja harrastuksen ulkopuolella fyysisen kunnon ylläpitämiseen tai parantamiseen, palautumiseen ja akkujen lataamiseen. Kun samaan aikaan joutuu käymään töissä tai opiskelemaan, ei palautumiselle jää aikaa.

Mitä kautta lisäpanostuksia voidaan saada?

Siinä, minkälaisia korvauksia UEFA maksaa osallistujamaiden palloliitoille miesten ja naisten EM-turnauksissa on massiivinen ero. Olisi tärkeä arvovalinta, jos UEFA tekisi päätöksen maksaa jatkossa osallistujamaille samat bonukset riippumatta siitä, juoksevatko pallon perässä miehet vai naiset. Se kannustaisi varmasti kansallisia liittoja satsaamaan aiempaa enemmän tyttöjen ja naisten jalkapallotoimintaan: valmennukseen, harjoitusolosuhteisiin ja tuomareihin. Tämä kaikki voisi tuoda positiivista kierrettä harrastajamäärien kasvusta pelin kehittymisen kautta varhaisempiin ammattilaissopimuksiin ja aina maajoukkueen parempaan menestymiseen.

Jättiloikan tasa-arvon saralla otti keväällä Yhdysvaltain jalkapalloliitto, joka kerää jatkossa miesten ja naisten arvokisoista ja maaotteluista saatavat bonuspalkkiot ja TV-tulot samaan pottiin, ja jakaa tasan yhtä suuret summat miesten ja naisten A-maajoukkuepelaajille. Uskon ja toivon, että tämä uraauurtava päätös tulee yleistymään myös muissa maissa.

Kattojärjestöt ja kansalliset liitot voivat toki edistää tasa-arvoisempaa rahanjakoa ja parantaa omalta osaltaan harrastamiseen tarvittavia resursseja. Hyvin palkattuja ammattilaisia nekään eivät silti Kansallisen Liigan pelaajista tee. Se on seurojen tehtävä, ja sen toteutumiseksi voidaan tarvita jokaisen apua.

Palataan siis yleisömääriin. Pidän todennäköisenä, että selkeästi suurin osa Helmarien otteita Milton Keynesissä jännittäneistä ja naisten EM-kisoja televisiosta seuranneista katsojista seuraa aktiivisesti myös miesten maajoukkuejalkapalloa. Luultavasti monet heistä myös Veikkausliigaa, mutta ikävä fakta on, ettei Veikkausliigakaan onnistunut siirtämään Huuhkajien EM-hypeä kotimaan katsomoihin.

Miesten pääsarjaotteluissa katsojamäärät ovat kuitenkin useimmiten nelinumeroisia lukuja, ja saman pitäisi olla tavoitteena Kansallisessa Liigassakin. Kuinka saataisiin jalkapallosta laajasti ja pelaajien sukupuolesta riippumatta kiinnostuneet ihmiset saapumaan myös Kansallisen Liigan katsomoihin?

Uusia keinoja kaivataan

Veikkausliigan kanssa Kansallinen Liiga ei suoranaisesti katsojista kilpaile. Pelejäkään ei yleensä pelata samaan aikaan. Synergiaetuja ei kuitenkaan ole hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteiskausikortti on ollut käytössä KuPS:lla ja Ilveksellä sekä HJK:n kolmivuotisessa megakausikortissa, mutta esimerkiksi Espoossa, Oulussa ja Maarianhaminassa voisi kahden pääsarjajoukkueen yhteistyössä olla vielä kehittämisen varaa.

Kansallisen Liigan joukkueiden kausikortit ja yksittäisliput ovat pääasiassa erittäin edullisia. Katsojia myös houkutellaan ilmaislipuilla. Muun muassa Hongan lauantaiseen kotiotteluun HPS:ää vastaan pääsevät ilmaiseksi kaikki alle 18-vuotiaat. Ilmaisliput ovat ehkä joskus kelpo maistiainen, mutta tavaksi sitä ei missään tapauksessa pitäisi ottaa. Tuote pitää olla siinä kunnossa, että kuluttaja on halukas palveluntuottajalle myös maksamaan.

Pelaajat panevat tietysti kentällä parastaan, eikä homma pelien tasosta jää kiinni. Kansallisessa Liigassa pelataan hyvää, laadukasta jalkapalloa. Tuote on hyvä, mutta se ei tunnu yksin riittävän.

Ehkä ajattelua boksin ulkopuoleltakin tarvitaan. Opin viime viikolla Twitteristä, että sosiaalisen median (etenkin YouTube ja Instagram) seuraajien määrän perusteella Suomen seuratuin urheiluseura on Aston Gilla. Ai mikä? Nuori seura, joka pelaa Helsingin Harraste Vitosta. Aston Gillassa pelaa useita suosittuja someinfluessereita ja tubettajia, jotka tuovat yleisöä Jätkäsaaren katsomoon. Joukkueen pelaajien yhteenlaskettu seuraajamäärä YouTubessa ja Instagramissa on reilusti yli miljoonan.

En tiedä, onko juuri tubettajien ja nuorison suosikkien kutsuminen ottelujen vetonaulaksi kaivattu houkutin, mutta ehkä sekin kortti kannattaisi katsoa? Jollain konstilla olisi uusia katsojia saatava tutustumaan Kansalliseen Liigaan. Ja kun he toivon mukaan pelissä viihtyvät, olisi saatava heidät tulemaan toistekin, tuomaan kaverinsakin ja jakamaan kuvia sosiaaliseen mediaan. Katsojat tulisi saada sitoutettua suosikkiseuraansa. Jokainen jalkapallon ystävä tietää, että futis on parasta paikan päällä.

EM-kisabuumin hyödyntäminen Kansallisen Liigan markkinoinnissa ei ainakaan tunnu onnistuneen erityisen hyvin. Ymmärrettävä osasyy on ehkä siinäkin, että Helmarien EM-joukkueessa oli vain kaksi pelaajaa kotimaan sarjasta, Åland Unitedin Anna Westerlund ja HJK:n Essi Sainio. Ehkä pitääkin katsoa kohti tulevaisuutta eikä pelkästään taaksepäin?

Haku naisten vuoden 2025 EM-kisojen järjestelyoikeudesta päättyy elokuussa. Vahvistettuja hakemuksia on jätetty neljä, ja yksi näistä on Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan yhteispohjoismainen hakemus. Kisojen järjestäjämaista päätetään joulukuussa.

On siis mahdollista, että seuraavia EM-kisoja pelataan myös Helsingissä ja Tampereella, ja väistämättä edessä olevan sukupolvenvaihdoksen vuoksi Suomen joukkue tulee muuttumaan lähivuosina paljon. Povaan, että seuraavan EM-joukkueen pelaajista Kansallisessa Liigassa saattaa pelata tällä hetkellä jopa kolmannes, ehkä ylikin.

Lipun osto ja jutun jakaminen on myös tasa-arvoteko

Kansallinen Liiga ansaitsee sen, että pelejä tullaan seuraamaan aiempaa sankemmin joukoin. Tärkein syy on sarjassa pelattava erinomainen jalkapallo ja miltei yhtä tärkeä se, että sarjan näkyvyyden kasvu, lisääntyvä vetovoima sponsorien silmissä ja ammattimaistuva työympäristö vievät kaikki suomalaista jalkapalloilua eteenpäin – myös maajoukkuetasolla.

Jos näissä ei ole jollekin vielä tarpeeksi syytä, niin voi asiaa lähestyä myös tasa-arvon näkökulmasta. Törmään sosiaalisessa mediassa usein nurinaan siitä, kuinka naisten jalkapalloilusta ei kirjoiteta tarpeeksi tai miten naispelaajille pitäisi maksaa yhtä suuria palkkoja kuin miehille. Melko usein näitä kommentteja tulee sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole varsinaisesti urheilusta kiinnostuneina profiloituneet.

Näkyvyys ei kuitenkaan tule itsestään eivätkä työnantajat nosta palkkoja hyvää hyvyyttään. Olen samaa mieltä siitä, että näkyvyyden ja palkkojen soisi olevan samalla tasolla miesten kanssa, mutta asian edistäminen vaatii tukea kaikilta.

Jos tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on tärkeää, mutta urheilu ei muuten ole lähellä sydäntä, niin vie peliin vaikka kummityttösi tai osta liput naapurin lapsille. Luultavasti vaikkapa Hope-hyväntekeväisyysjärjestökin ottaisi lippulahjoituksia vastaan. Kipinä saattaa iskeä ihmiseen, josta et olisi välttämättä sitä odottanutkaan.

Naisten A-maajoukkue koostuu tätä nykyä ammattilaispelaajista, ja globaalisti naispelaajien palkat ovat kasvussa. Vielä 10-20 vuotta sitten ammattilaisuus oli nuorille suomalaistytöille kaukainen ja epärealistinen unelma, eikä sitä unelmaa kotimaan kentillä vieläkään kovin moni elä. Jokainen voi kuitenkin auttaa siinä, että jonain päivänä futisammattilaisen unelma olisi yhtä todentuntuinen kuusivuotiaalle tytölle kuin pojallekin.

Jaa juttuja, osta lippuja, osallistu, lisää näkyvyyttä ja puhu Kansallisesta Liigasta. Siitä kiittää vielä joskus se nuori tyttö, joka pukeutuu aikuisena kentällä Suomen pelipaitaan. Se voi olla myös oman veljen- tai siskontyttösi, lapsesi tarha- tai koulukaverin tai naapurin tytön unelma. Kannattamalla paikallista unelmat voivat käydä toteen.

Kirjoittaja:
Heikki Kuparinen, @Heykki80
Vapaa toimittaja ja Milton Keynesin EM-kisakävijä

Kirjoittaja ei ole Palloliiton tai Subway Kansallisen Liigan palkollinen.

Alkuperäinen kuva: Kalevi Hämäläinen