Kierrosennakko: Åland United haastaa KuPS:n lauantain kärkiottelussa
Viikonloppuna pelataan kolmena päivänä. Perjantaina Ilves matkaa Pihlajamäkeen PK-35:n vieraaksi alaloppusarjan kärkiottelussa ja PK-35 Vantaa saa Myyrmäkeen vieraakseen HJK:n. Lauantaina Åland United haastaa kärkijoukkue KuPS ja JyPK hakee avusta pistetililleen HPS:a vastaan. Sunnuntaina vastakkain asettuvat FC Honka ja TiPS.
PK-35 – Ilves
PK-35 ja Ilves taistelevat alemman loppusarjan voitosta, eli sarjan seitsemännestä sijasta. Kumpikin on kerännyt tähän mennessä 21 pistettä, ja joukkueet ovat kuusi pistettä edellä karsijan paikalla olevaa HPS:a. Kummallakin joukkueella on kuusi voittoa, ja maalierossakaan ei ole poikkeamaa kuin pari maalia. Tilastollisesti ajatellen otteluun lähdetään hyvin tasaisista lähtökohdista. Myös joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset sarjassa ovat olleet hyvin tiukkoja.
Molemmat joukkueet janoavat pisteitä varmistaakseen paikkansa Kansallisessa Liigassa myös kaudelle 2022. Viime aikaisten näyttöjen perusteella ennakkosuosikin paineet kasautuvat Ilvekselle, joka pelasi hyvävireisesti alaloppusarjan viimeisellä kierroksella HPS:a vastaan. Ilveksen erityisenä vahvuutena voidaan mainita toimiva hyökkäyspelaaminen ja terävä viimeistely. Ilves on pystynyt toimittamaan palloa verkkoon hyvällä prosentilla, ja itseluottamuksen kasvaessa ratkaisijoita on alkanut löytyä yhä laajemmalla rintamalla. Viimeisellä hyökkäys kolmanneksella on nähty paljon hyviä ratkaisuja, mikä on näkynyt maalitilin karttumisena. Ilves on kesäkuun ottelutauon jälkeen onnistunut viimeistelemään 23 maalia, eli keskimäärin lähes kaksi maalia per ottelu. Tämä on näyttävä suoritus, varsinkin kun otetaan huomioon sen jääneen nollille kolmessa ottelussa.
PK-35:n kone on välillä hieman yskähdellyt, mutta joukkue on osoittanut pystyvänsä voittamaan säilymisen kannalta tärkeitä otteluita. Säilymisen kannalta Ilvekselle häviäminen ei vielä olisi katastrofi, mutta voitto veisi loppukaudelta reilusti paineita pois. PK-35:llä on ollut vaikeuksia oman hyökkäyspelaamisensa kanssa, ja verrattuna Ilveksen 23 punamustat ovat kesäkuun tauon jälkeen onnistuneen maalinteossa vain 11 kertaa. Maalintekokilvoittelussa nykytahdilla PK-35 ei todennäköisesti tule Ilvekselle pärjäämään, joten punamustien olisi tärkeää pystyä pitämään oma pää puhtaana.
PK-35 Vantaa – HJK
Tasainen kamppailupari PK-35 Vantaa ja HJK taistelevat viimeisillä kierroksilla sijoista 4–6. HJK on tällä hetkellä neljäntenä 28 pisteellä ja vantaalaiset hengittävät niskaan pari pistettä takana viidensinä. Kummankin joukkueen maaliero on maalin verran plussalla, mutta PK-35 Vantaan pelit ovat olleet huomattavasti maalirikkaampia. Joukkueiden keskinäiset kamppailut ovat olleet tällä kaudella hyvin tasaisia, eikä tähän kannata odottaa poikkeusta viikonlopun ottelussakaan.
PK-35 Vantaan vire on ollut hyvä. Vaikka se kärsi ylemmän loppusarjan ensimmäisellä kierroksella tappion Åland Unitedia vastaan, joukkueen tekeminen on pelillisesti hyvällä tasolla. Vantaalaiset olisivat hyvin voineet ryöstää pisteet Ahvenanmaalta, mutta maalivahti Velma Oikarisen loukkaantuminen tuntui hieman sekoittavan punamustien pakkaa. Oikarinen on tärkeä osa PK-35 Vantaan joukkuetta, ja hänelle toivotaankin paluuta pelikentille jo HJK:ta vastaan. Mikäli punamustat onnistuvat löytämään saman draivin tekemiseensä kuin Ahvenanmaalla viikko sitten, voidaan vantaalaisilta odottaa vahvaa esitystä.
HJK:lla on sellainen pelaajakattaus, että sen pitäisi pystyä haastamaan joukkue kuin joukkue. Silti takana viime kierrokselta on ruma 3–0-tappio TiPS:lle. Joukkueella on ollut vaikeuksia saada valtavaa potentiaaliaan hyödynnettyä. Maalinsylkijä Linda Sällström on jäänyt pienelle tarjoilulle. PK-35 Vantaata vastaan HJK:lla on vielä rasitteenaan maajoukkuepelaaja Essi Sainion punaisesta kortista HPS:a vastaan aiheutunut pelikielto. Sainion puuttuessa muilta pelaajilta vaaditaan venymistä erityisesti keskialueella, jossa PK-35 Vantaan kokenut keskikentän kolmikko Sanna Saarinen, Roosa Bröijer ja Tia-Maria Jaakonsaari ovat vahvoilla.
Åland United – KuPS
Åland Unitedin ja KuPS kohtaaminen on kierroksen herkkupala. KuPS:n ja Åland Unitedin välinen ero on venahtanut jo kymmeneen pisteeseen, mutta ottelu on silti mestaruustaiston kannalta äärimmäisen tärkeä ja jännittävä. Varovaisesti voidaan jo todeta, että mikäli KuPS onnistuu ahvenanmaalaiset voittamaan, alkaa KuPS:n mestaruusjuna lähestyä odotettua päätepysäkkiä. Åland United on edelleen ainoa joukkue, joka on kaudella pystynyt kuopiolaiset päihittämään. Samalla se on ainoa joukkue, jota KuPS ei ole kertaakaan koko kauden aikana pystynyt voittamaan. Mikäli ahvenanmaalaiset pystyvät taistelemaan itselleen pisteet keltamustia vastaan, tiivistyy mestaruustaisto TiPS ja KuPS:n välillä entisestään.
Kun ahvenanmaalaiset voittivat KuPS:n heinäkuussa, Åland Unitedin paras ase oli KuPS:n maalivahti Emma Immosen punainen kortti jo 17. peliminuutilla. Ensimmäisen viidentoista minuutin perusteella voisi sanoa, että pelin kuva olisi ollut hyvin erilainen ilman tuota suihkukomennusta. Ahvenanmaalaiset kuitenkin veivät KuPS:lta yhden pisteen myös kauden ensimmäisessä kohtaamisessa, joten Åland United on osoittanut kuopiolaisille olevansa vaarallinen vastustaja myös tasakentällisillä pelattuna. Ahvenanmaalaisten suuria vahvuuksia ovat nopeat vastahyökkäykset, ja eritoten Cassandra Korhosen nopeus on ollut monien joukkueiden puolustuslinjalle yksinkertaisesti liikaa. Myös erikoistilanteet ovat nousseet Åland Unitedilla suureen rooliin, sillä maajoukkuetoppari Anna Westerlund on hurjan kovassa maalivireessä. Westerlund on onnistunut viimeisessä kymmenessä ottelussa maalinteossa peräti kuusi kertaa, mikä topparilta käsittämättömän kova suoritus. Kaikki Westerlundin maalit ovat syntyneet erikoistilainteiden seurauksena.
KuPS taas on hyvin tasapainoinen joukkue, josta vaikea nimetä yksittäisiä yli muiden nousevia vahvuuksia, joskin ehkä suurin salaisuus menestykseen on ollut rautaisen kova puolustus. Viime aikoina näkyvässä roolissa on ollut myös kuopiolaisten keskikenttä. Lavdije Begolli on ollut erityisen maalinnälkäinen ja Emma Peuhkurisen kyky tasapainottaa peliä on koko kauden ollut ilmiömäinen. Ihailtava on myös KuPS-kapteeni Aino Krögerin kyky ottaa joukkuetta reppuselkään juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan.
JyPK – HPS
JyPK:n putoaminen alkaa olla lähes varmaa. Se vähäinenkin teoreettinen mahdollisuus, mikä JyPK:lla tällä hetkellä on, katoaa HPS-ottelun jälkeen, mikäli JyPK ei avaa voittotiliään. HPS on jo 15 pistettä jyväskyläisiä edellä. Helsinkiläisillä taas on hyvällä loppukaudella vielä mahdollisuus nousta pois karsijan paikalta, mutta se vaatii onnistumista lähes kaikissa lopuissa otteluissa. Tappio tai ylipäätään pistemenetys JyPK:lle olisi katkera pettymys loppukautta ajatellen.
JyPK on muutamassa ottelussa, mukaan lukien viime viikon ottelussa PK-35:ttä vastaan, pystynyt hetkittäin olemaan kentällä parempi joukkue. Hyviä jaksoja ei kuitenkaan saada kestämään läpi ottelun, ja viimeistely noiden jaksojen aikana ei ole ollut tarvittavan tehokasta. Toisinaan on myös tuntunut, että edes onnetar ei suosi Jyväskylän joukkuetta.
Ailahteleva HPS on välillä yllättänyt ennakkoon selvästi vahvempia joukkueita, mutta on taas ollut vaikeuksissa muita alemman loppusarjan joukkueita vastaan. Helsinkiläiset olivat viime kierroksella hätää kärsimässä Ilveksen kanssa, kun tamperelaiset upottivat pallon HPS:n verkkoon peräti neljä kertaa. Helsinkiläisillä oli selvästi vaikeuksia pelaajien merkkaamisessa Ilveksen iskiessä nopeilla hyökkäyksillä. HPS myös välillä sortunut paineen alla helppoihin virheisiin, ja näitä JyPK toivoo pääsevänsä hyödyntämään viikonlopun ottelussa.
FC Honka – TiPS
FC Honka voi vielä kaiken mennessä espoolaisille suotuisasti yltää neljänteen sijaan, mutta mitalihaaveet on jo jouduttu kuoppaamaan. Tämä espoolaisille varmasti iso pettymys, mutta neljäs sija olisi haastavan kauden jälkeen hyvä suoritus joukkueelta. Pisteitä pitäisi nyt raapia kaikista otteluista, mukaan lukien viikonlopun TiPS-ottelusta. Helppoa pisteiden saaminen ei tule olemaan, sillä tikkurilalaiset pelaavat edelleen kirkkaimmasta mitallista ja Suomen mestaruudesta.
FC Hongan suurin ja merkittävin ongelma läpi koko kauden on ollut maalinteon sietämätön vaikeus. Ongelmia ei ole tuottanut vain viimeistelytehokkuus, vaan ylipäätään kunnollisille maalintekopaikoille pääseminen on ollut haastavaa. Hyökkäykset ovat olleet liian yksipuolisia, ja näin ollen puolustajille liian helposti luettavissa. Nyt espoolaiset pääsevät pelaamaan koko loppukauden paineettomassa tilassa, joten tämä saattaa vapauttaa FC Hongan pelaamista verrattuna runkosarjaan.
TiPS sen sijaan ei maalintekovaikeuksista kärsi, vaan maaleja on syntynyt koko sarjassa eniten yhdessä KuPS:n kanssa. Alkukaudesta vantaalaisilla oli hieman ongelmia pitää oma maalinsa tyhjänä, mutta kohti loppukauden tärkeitä pelejä joukkue on onnistunut tilkitsemään puolustuksensa aukot kiitettävästi. Myös Elsa Sulku TiPS:n maalilla on osaltaan pitänyt huolen siitä, että palloa ei todellakaan ole helppo vantaalaisten maaliin saada. Kuudessa viimeisessä ottelussa TiPS ei ole päästänyt ainuttakaan maalia. Vastaavaan suoritukseen on pystynyt TiPS:n lisäksi ainoastaan pahin kilpakumppani KuPS, jonka kuuden ottelun kuparisen puhkaisi juuri FC Honka viime kierroksella. Nähtäväksi jää, tekeekö TiPS uuden nollapeliennätyksen vai katkaisevatko espoolaiset myös TiPS:n putken.