Hyppää sisältöön

Kierrosraportti: Loppusarjojen ensimmäiset ottelut pelattu

04.09.2021

Subway Kansallisen Liigan ensimmäiset loppusarjojen ottelut on pelattu. Yläloppusarjasta voitokkaita olivat TiPS, KuPS ja Åland United, alaloppusarjan otteluista täydet pisteet menivät PK-35:lle ja Ilvekselle.

JyPK – PK-35 1-2 (1-1)

Lauantain otteluputki startattiin alaloppusarjan ottelulla, kun PK-35 lähti hakemaan pisteitä Jyväskylän Pallokerholta Harjun nurmikentältä. Avausjaksolla PK-35 siirtyi johtoon, mutta JyPK tasoitti rangaistuspotkusta ja joukkueet siirtyivät tasaisen ensimmäisen jakson jälkeen tauolle 1-1-tilanteessa. Toisella jaksolla PK-35 onnistui tekemään ottelun voittomaalin ja vierasjoukkue vei täyden pistepotin lukemin 1-2.

JyPK aloitti terävästi ja oli selvästi nälkäisempi joukkue pelin alkuminuuttien ajan. PK-35 alkoi kuitenkin rakennella omaa peliään ja ottelu jatkui tasaisena. Avausosuma oli hyvin lähellä, kun PK-35:n Inka Hiltunen keskitti boksin oikealta kulmalta takatolpalle, mutta hyvin tilanteeseen tullut Josefina Ndombele ei osunut polvenkorkuiseen palloon ja keskitys painui päädystä yli. Ottelun 12. peliminuutilla JyPK onnistui luomaan vaarallisen hyökkäyksen, kun Kia Voutilainen pääsi puolittaiseen läpiajoon Tiina Tiaisen pitkästä avauksesta. PK-35:n Vilma Oksanen ehti tilanteeseen hieman takaa häiritsemään Voutilaisen viimeistelyä ja tuikkaus kohti takakulmaa kimposi takatolpan kautta pelattavaksi ja Punamustien purettavaksi. Ottelun avausosuma syntyi PK-35:lle ajassa 13´ kulmapotkun jälkeisestä vastahyökkäyksestä. PK-35 pelasi nopeasti Emilia Kupsasen kautta vasemmalta laidalta keskelle Vilma Oksaselle, joka tarjoili boksin oikean kulman tuntumaan Olivia Kåhrelle. Kåhre otti pallon mukaansa boksiin kohti vitosen kulmaa ja toimitti matalan keskityksen takaviistoon Emilia Kupsaselle, joka laukoi upeasti oikealla jalallaan JyPK:n maalivahdin Satu Pitkäsen yli ja takatolpan kautta maaliin. Kolmetoista minuuttia avausosuman jälkeen JyPK pääsi vasemman laidan kautta boksiin, kun Henni Rinkinen eteni vahvasti sivurajan tuntumassa ja vapautti Kia Voutilaisen boksiin vasemmalta kohti maalia. Pk-35:n Olivia Kåhre pyrki palloon takaa päin, mutta kontakti oli sääntöjen vastainen ja Leena Torpo sai asetella pallon pilkulle. Torpo ei erehtynyt vaan siirsi pallon varmasti oikeaan alanurkkaan Lotta Rosenströmin aavistaessa toiselle puolelle.

Ottelun ratkaisuosuma nähtiin toisella jaksolla ajassa 56’. Punamustien kapteeni Minea Lassas riisti pallon esimerkillisesti JyPK:n sivurajaheiton jälkeisestä kaksinkamppailusta ja pelasi hienosti pienillä syötöillä Moona Talkan ja Olivia Kåhren kanssa kuudentoista kaaren ulkopuolella. Viimeinen syöttö vapautti Talkan laukomaan ja kova laukaus painui kimmokkeen kautta verkon perukoille. Molemmat joukkueet pääsivät toisella jaksolla hyvännäköisille maalintekopaikoille, mutta enempää maaleja ei ottelussa nähty.

TiPS – HJK 3-0 (3-0)

Yläloppusarjan ensimmäinen ottelu sai vauhdikkaan alun, kun TiPS karkasi kahden maalin johtoasemaan jo ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä. Oona Siren viimeisteli avausosuman ajassa 8’ ja tarjoili maalisyötön Jenna Topralle vain kaksi minuuttia myöhemmin. Ottelun kolmas ja viimeinen maali syntyi ensimmäisen jakson puolivälissä Oona Sirenin toimesta. TiPS oli selvästi parempi ottelun avausjaksolla. Toisella jaksolla HJK pääsi paremmin peliin mukaan, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Ottelun avausosumaa edelsi Anna Nurmen upea pystysyöttö oikealta laidalta Tia Häliselle juoksuun boksin kulmalle. Hälinen tarjoili nopeasti tarkan syötön pilkun tuntumaan Oona Sirenille, joka laukoi vasurillaan vastustamattomasti vasempaan yläkulmaan ja vei kotijoukkueen 1-0-johtoon. Kaksi minuuttia myöhemmin Anna Nurmi pelasi oikealla laidalla hyvin yhteen Hana Kernerin kanssa, joka vapautui upean syöttöpelin jälkeen vahvaan nousuun kohti boksin etualuetta. Kerner siirsi pallon viereensä Oona Sirenille, joka jatkoi vasemmalle Jenna Topralle. Topra laukoi tyylikkäästi kuudentoista viivan tuntumasta oikealla jalallaan tarkasti riman alle ja taululle muutettiin lukemiksi jo 2-0. Ottelun viimeiseksi jäänyt osuma syntyi ensimmäisellä jaksolla ajassa 26’. Emmi Siren pelasi päätyviivalta alaviistoon Anna Nurmelle, joka tarjoili rauhallisesti Oona Sirenille kuudentoista viivalle. Siren otti pallon haltuunsa kohti keskustaa ja laukoi vasurillaan yläriman kautta maaliin. TiPS oli lähellä karata suuremmillakin lukemilla johtoon, mutta HJK:n maalivahti Annika Laihanen teki tärkeän torjunnan kulmatilanteessa ja toisessa hyökkäyksessä keskitystilanteen jatkosta Anna Nurmen laukaus kilahti ylärimaan.

Toisen jakson alussa HJK:n Leonie Pankratz pääsi Vilma Hakalan syötöstä laukomaan voimalla kuudentoista viivalta, mutta kova laukaus viuhui hieman yli maalin. Myöhemmin Hakalalle pelattiin ristiin boksin sisälle, mutta TiPS-puolustus oli nopeasti lähellä peittäen laukaisukulmia ja Hakalan kierteinen yritys meni metrin verran takakulmasta ohi. Lähimpänä HJK oli maalintekoa, kun ottelua oli noin viisitoista minuuttia jäljellä ja HJK sai sivurajaheitolla pallon boksin sisään. TiPS ei onnistunut kunnollisessa purussa ja jatkopallo oli jo mennä tyhjiin, mutta Jenna Topra sai pelastettua tilanteen kulmapotkuksi. TiPS vei ottelusta ansaitusti täyden pistepotin.

KuPS – FC Honka 2-1 (1-0)

Yläloppusarjan ottelussa KuPS sai todella hyvän alun viimeistellen avausosumansa jo neljännellä peliminuutilla. Kotijoukkue hallitsi ottelua ja paineisti vahvasti FC Hongan puolustusta. Vieraat kuitenkin puolustivat hyvin ja onnistuivat tekemään omasta paikastaan maalin. Puoliajalle siirryttiin kotijoukkueen johtaessa ottelua 1-0. FC Honka onnistui tasoituksessa, kun toista jaksoa oli pelattu vajaan puolen tunnin ajan. KuPS onnistui kuitenkin voittomaalin viimeistelyssä joukkueen kapteenin Aino Krögerin toimittaessa pallon verkon perukoille ajassa 88’.

Ottelun avausosuma syntyi KuPS:n kulmapotkusta. Emma Peuhkurinen toimitti pallon korkeana vitosen tuntumaan aivan keskelle maalia ja Nanne Ruuskanen teki itselleen vahvasti tilaa pitäen puolustajan selkänsä takana ja siirtäen kohti tippuneen pallon sisäsyrjällään maaliin. Noin viisitoista minuuttia myöhemmin FC Hongan maalivahti Sonja Ferm esitti upean torjunnan, kun Lavdije Begolli pääsi puskemaan keskityspallon kohti alakulmaa. Ferm sai näppinsä väliin ja torjui tilanteen kulmapotkuksi. Kulmasta Begolli pääsi puskemaan uudelleen, mutta tällä kertaa pusku kimposi ylärimaan.

Toisen jakson alussa KuPS:n Anni-Maija Kauppila pääsi ohjaamaan Tiernny Wiltshiren keskityspallon kohti etuyläkulmaa, mutta Ferm torjui hyvällä reagoinnilla. Noin viisi minuuttia myöhemmin Aino Kröger kokeili kuudentoista ulkopuolelta todella voimakkaalla sisäkierteellä, mutta vasemman jalan laukaus meni vain hieman takatolpan ohi. FC Hongan tasoitusosuma syntyi, kun Ada Eronen pääsi erinomaisen pystypallon turvin boksin sisään oikealle reunalle ja laukoi oikealla jalallaan pienestä kulmasta KuPS:n maalivahdin käsien kautta korkeana sisäsivuverkkoon. KuPS viimeisteli ottelun voittomaalin vain kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Anni Hartikainen eteni vahvasti boksin vasemman reunan tuntumassa kohti päätyviivaa ja keskitti maalin eteen vitosen viivalle, josta joukkueen kapteeni Aino Kröger puski pallon pomppien oikeaan alakulmaan.

Åland United – PK-35 Vantaa 3-2 (1-1)

Yläloppusarjan ottelu Ahvenanmaalla päättyi kotijoukkueen 3-1-voittoon. Ottelu oli todella tasainen vääntö. PK-35 Vantaa siirtyi ottelussa johtoasemaan ajassa 11 ja kotijoukkue tasoitti ottelun vasta juuri ennen tauolle siirtymistä. Åland United aloitti toisen jakson vahvasti viimeistellen heti jakson alkuun johtomaalin. Ajassa 73’ siirtyivät ahvenanmaalaiset 3-1-johtoon, eikä lisäajan 3-2-kavennusosuma enää Punamustille pisteitä tarjonnut, sillä heti kavennusmaalin jälkeen ottelun erotuomari vihelsi pelin pelatuksi.

PK-35 Vantaan avausmaali oli upea taidonnäyte erinomaisesta syöttöpelistä. Anna Vlasoff syötti joukkueen kapteenille Sanna Saariselle kuudentoista kulmalle ja Saarinen piti maltilla palloa puolustajan edessä, kunnes Vlasoff oli tehnyt syötön jälkeisen juoksun kohti päätyviivaa, johon Saarinen siirsi pallon pienellä kosketuksella. Vlasoff tarjoili heti päätyviivan tuntumasta matalan keskityksen vitosen sisään ja Wilma Forsbom sai siirrettyä pallon aivan vapaasti taka-alueelta maaliin. PK-35 Vantaan epäonneksi joukkueen maalivahti Velma Oikarinen joutui poistumaan kentältä ensimmäisen jakson lopussa, kun Cassandra Korhosen polvi osui pystyjuoksutilanteessa vastaantulleen Oikarisen päähän. Punamustien maalilla ottelua jatkoi Sanni Solehmainen. Kotijoukkue tasoitti lukemiksi 1-1 pari metriä keskiviivasta annetusta sivuvaparista, jonka Sanni Ojanen toimitti korkeana suoraan boksin sisään. Solehmainen tuli vastaan, mutta jatkopallo pomppasi Cassandra Korhoselle, joka sai pallon siirrettyä ruuhkan läpi matalana maaliin.

Toisen jakson alussa Åland Unitedin Catarina Realista Ferreira viimeisteli tyylillä. PK-35 Vantaan purkupallo oman boksin sisältä suuntautui epäonnisesti suoraan kuudentoista kaaren keskellä tilanteessa olleelle Realista Ferreiralle, joka otti korkealta tippuneen pallon haltuunsa ja laukoi jalkapöydällään puolivolleyn aivan vastustamattomasti takakulmaan ja tulostaululle muutettiin maalin johdosta lukemiksi 2-1. Ajassa 73’ Anni Miettunen pelasi kulmapotkun lyhyenä Selma Viktorssonille, joka palautti seinäsyötöllä pallon Miettuselle. Miettunen toimitti pallon korkeana suoraan kohti maalia ja Anna Westerlund kävi hipaisemassa palloa päällään varmistaen pallon matkan perille asti verkon perukoille. Juuri ennen loppuvihellystä PK-35 Vantaa kavensi ottelun loppulukemiksi 3-2. Roosa Toivanen keskitti oikealta vasurillaan taka-alueelle ja Karoliina Autio puski upeasti Åland Unitedin maalivahti Matilda Nurmen yli.

HPS – Ilves 1-4 (1-2)

Helsingin Palloseuran ja Ilveksen välisen alaloppusarjan ottelun pisteistä oli odotettavissa tiukkaa taistelua. Joukkueiden välissä oli ennen illan ottelun pisteiden jakoa kolmen pisteen ero ja HPS piteli viidellätoista pisteellään karsijan paikkaa. Ilveksen voitettua illan ottelun joukkueiden välinen piste-ero venyi kuuden pisteen mittaiseksi.

Ilves sai otteluun erittäin hyvän alun siirtymällä johtoon jo kolmannella peliminuutilla. Kun HPS avasi alhaalta, aiheutti Ilveksen korkea prässi kotijoukkueelle ongelmia ja Ilves eteni keskialueen riiston jälkeen nopeasti maalintekoalueelle. Pipsa Saarilahti syötti lyhyen, korkean pallon kuudentoista kaaren etupuolelle Silja Tuomiselle, joka jatkoi pallon päällään boksin sisään. Heta Olmala oli mukana pystypallossa ja kävi erittäin taidokkaasti ja rauhallisesti nostamassa pompanneen pallon maaliin yli kotijoukkueen maalivahti Jessica Kiviahon. Ilveksen toinen maali syntyi vain viisi minuuttia avausosuman jälkeen kulmapotkusta. Kulma annettiin korkeana vitosen sisälle aivan keskelle, jossa Ilveksen pelaajia oli ruuhkaa muodostamassa ja Eini Vesaniemi sai jatkettua pallon ruuhkan keskeltä maaliin. HPS onnistui ennen puoliajalle siirtymistä kaventamaan lukemiksi 1-2 joukkueen kapteenin Aino Lehtisen osumalla rangaistuspotkusta.

Toisella jaksolla maalinteossa onnistui Ilves kahdesti viimeistellen ottelun loppulukemiksi 1-4. Ilveksen kolmas maali syntyi ajassa 60´. Heta Olmala taisteli pallon hallinnasta keskialueella ja lähti vahvaan nousuun kohti HPS:n maalia. Oikealta mukana oli Noora Hämäläinen, jolle Olmala pelasi boksin sisään. Hämäläinen otti pallon kontrolliin vitosen reunalla ja sijoitti sisäsyrjällään pallon maata pitkin takakulmaan. Ottelun viimeinen niitti syntyi lisäajalla. Lotta Lähteenmäki taisteli pallosta kuudentoista viivalla ja sai tilanteessa kaatumisen jälkeen pelattua viereensä Aino Rasiselle, joka laukoi boksin sisältä ja pallo meni HPS-puolustajan jaloista kimmoten takakulmaan.

Search