Hyppää sisältöön

KuPS ja JyPK tasapeliin harjoitusottelussa

09.02.2020

KuPS:lta maalinteossa onnistuivat Saana Hartikainen, Gentjana Rochi ja Kaisa Kotka maalinteossa. JyPK:n osumista taasen vastasivat Alma Forstén, Henni Rinkinen ja Tiina Tiainen.

– Ensimmäisellä jaksolla teimme tietoisen ratkaisun antamalla pallon hallinnan JyPK:lle. Palauttelimme mieleemme 4-4-2 -pelaamista ja hieman matalammalta puolustamista. Sinänsä puolustuspelaamisessa oli paljon hyvää ja pidimme JyPKin pääosin pois vaara-alueilta, mutta toisaalta haluamissamme tilanteenvaihdoissa menetimme pallon turhan usein huonoon henkilökohtaiseen ratkaisuun, emmekä näin saaneet parasta irti nopeista pelaajistamme, KuPS-valmentaja Ollipekka Ojala kuvaili ottelua KuPS:n sivuilla.

– Toisella jaksolla käytimme pelitapaa, jota nyt kuukauden verran olemme harjoitelleet. Muutamia epäselviä puolustustilanteita saimme selkeästi eteenpäin ja hyvän prässin ansiosta loimmekin muutamia todella hyviä maalipaikkoja. Pallollisessa pelaamisessa on vielä välillä hieman kiire, mutta paljon niitä asioita siellä näkyi mitä haluammekin. Pääsimme vastustajan linjojen väliin ja pääsimme siitä murtamaan heidän puolustustaan. Kokeilimme myös hyökkäyspelaajia hieman erilaisissa rooleissa ja tärkeää infoa sieltä tuli. Jokaiselle pelipaikalle on hyvä kilpailutilanne. Tuloksellisesti varmaan aika oikeutettu tulos. Molemmat veivät yhden jakson, Ojala muistutti.

Lähde: KuPS:n kotisivut

Search