Hyppää sisältöön

PK-35 Vantaa kaatoi Viron

20.01.2020

Tallinnan pelatun ottelun avausjakso eteni vahvasti Punamustien komennossa. Vieraat ottivat pallonhallinnan heti itselleen ja onnistuivat viemään pelin painopisteen virolaisten kenttäpuoliskolle. PK-35 Vantaa liikutti palloa varmaotteisesti ja etsi rauhassa tilaisuuksia murtautua maalintekotilanteisiin.

Ottelun avausmaali nähtiin kuitenkin vastustajan virheen seurauksena 17. peliminuutilla. Virolaisten maalilla aloittanut tuore HJK-maalivahti Karina Kork epäonnistui avauksessaan ja peliväline päättyi suoraan Wilma Forsblomin jalkaan. Nuori keskikenttäpelaaja näki tilaisuutensa koittaneen ja laukoi pallon rangaistusalueen rajan takaa varmasti tyhjänä ammottaneeseen maaliin. Kork yritti vielä venyttää kätensä pallon tielle, mutta oli tilanteessa auttamatta myöhässä.

PK-35 Vantaa lisäsi johtoaan pian puolen tunnin pelin jälkeen. Vasen puolustaja Elina Salmi kavensi keskustaan ja tarjosi hienon poikittaispallon oikeaan laitaan. Karoliina Autio nappasi pelivälineen mukaansa, ohitti puolustajan ja pääsi laukomaan pienestä kulmasta. Virolaisvahti Kork onnistui torjumaan Aution laukauksen, mutta irtopallo jäi maalin edustalle. Oona Sevenius oli tilanteessa hyvin hereillä ja pääsi siirtämään pallon läheltä verkon perukoille.

Kokonaisuudessaan harjoitusottelun ensimmäinen puolisko oli väkevää vierasjoukkueen hallintaa. Puolustusasemiin pakotetut virolaiset jäivät avausjaksolla vaille maalipaikkoja. PK-35 Vantaalle sen sijaan oli muutama tilaisuus jopa vielä johtonsa kasvattamiseen, mutta kolmatta onnistumista ei lopulta nähty. Tauolle lähdettiin siis Punamustien 0-2-johtolukemissa.

Jälkimmäisellä jaksolla PK-35 Vantaa ei kyennyt pitämään aivan yhtä tiukkaa kontrollia kenttätapahtumista ja peli aaltoili enemmän päästä päähän. Vieraat olivat yhä aloitteellisempia ja askeleen edellä, mutta myös Viro pääsi hieman paremmin peliin mukaan ja jopa hätyyttelemään vieraiden maalia.

Virolaisten pelin ensimmäinen todella vaarallinen maalintekopaikka nähtiin hieman ennen tunnin täyttymistä. Maajoukkuekapteeni Katrin Loo ohitti puolustajan ja pääsi laukomaan hyvästä paikasta rangaistusalueen sisältä. Loon laukaus näytti jo painuvan vastustamattomasti takayläkulmaan, mutta Punamustien maalia vartioinut Velma Oikarinen venyi upeaan torjuntaan ja jätti virolaiset ihmettelemään tapahtunutta epäuskoisesti.

Takaiskuosuma oli lähellä myös kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun peliväline päätyi sekavan tilanteen päätteeksi vieraiden maalin edustalle. Virolaispelaaja pääsi puskemaan pallon Oikarisen edestä takakulmaa kohti. Jälleen hienon ottelun pelannut keskuspuolustaja Roosa Toivanen ehti kuitenkin viime hetkillä pelastamaan tilanteen aivan maaliviivalta.

Myös Punamustilla oli muutama puolittainen tilaisuus kolmanteen osumaansa, mutta aivan huippupaikoille vieraat eivät toisella jaksolla päässeet. Kun lisäosumia ei enää nähty, ottelu päättyi PK-35 Vantaan 0-2-vierasvoittoon.

PK-35 Vantaa oli matkustanut muutamien loukkaantumishuolien vuoksi etelänaapuriin varsin kapealla kokoonpanolla, mutta sen myötä kaikki mukana olleet pelaajat saivat runsaasti vastuuta. Nuorista pelaajista Eerika Appelqvist ja Emmi Mäensivu tekivät Tallinnassa ensiesiintymisensä Punamustien paidassa ja esittivät heti hyviä otteita.

Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen piti joukkueensa sunnuntai-iltapäivän peliesitystä onnistuneena. Vuoden ensimmäisen harjoituspelin tavoin joukkue kiinnitti jälleen erityisesti huomioita muutamiin pelin sisäisiin osa-alueisiin. Etenkin ottelun avausjakso oli hieno osoitus joukkueen osaamisesta.

– Ensimmäinen jakso oli meiltä tosi vahvaa tekemistä. Siinä näkyi hyvä pallonhallintamme ja keskialueen prässin ohittaminen. Pääsimme rangaistusalueelle ja murtautumisalueille monta kertaa. Liikutimme Viron joukkuetta sekä syvyys- että leveyssuunnassa ja loimme ylivoimia. Se oli tavoitteemme, jossa myös onnistuimme hyvin, Väisänen totesi vantaalaisten sivuilla.

– Myös prässipeli oli tänään yksi teemoistamme. Parin vuoden takaisista kohtaamisista poiketen myös Viro pyrki tällä kertaa myös avaamaan ja rakentamaan peliä. Olimme kuitenkin vahvoja prässissä ja saimme paljon hyviä riistoja hyvillä alueilla.

Toisella jaksolla vierasjoukkueen pelin rytmi hajosi hieman. Vaikka ote oli edelleen pääosin Punamustilla, myös virolaisilla oli tilaisuutensa nousta mukaan peliin.

– Tauon jälkeen Viro vaihtoi lähes koko ryhmänsä. He saivat kentälle lisää juoksuvoimaa ja nostivat prässitasoaan. Se toi heille lisää vauhtia ja yritystä, mikä vaikeutti hieman pelaamistamme ja rakenteluamme. Pystyimme tosin siitä huolimatta pitämään pallonhallinnan omalla joukkueellamme. Viro sai kuitenkin toisella jaksolla kaksi hyvää paikkaa.

Punamustien nuoriso-osasto sai Tallinnassa paljon onnistumisia, mikä näkyi Wilma Forsblomin ja Oona Seveniuksen osumien myötä myös tulostaululla. Eerika Appelqvist ja Emmi Mäensivu sen sijaan pelasivat Viroa vastaan ensimmäisen ottelunsa PK-35 Vantaan paidassa. Väisäsen mukaan nuoret pelaajat onnistuivat rooleissaan hienosti.

– Eerika pelasi täydet minuutit laitapuolustajana ja oli selkeästi yksi kentän nuorista onnistujista. Emmi sen sijaan pelasi sekä laitalinkkinä että –puolustajana. Hän pääsi pitkän sairastelun jälkeen tositoimiin ja onnistui tontillaan hyvin, Väisänen kiitteli.

– Wilma ja Oona sen sijaan onnistuvat maalinteon lisäksi hyvin myös prässipelissä. Lisäksi he saivat hyvää kokemusta kovaa pelaamisesta, sillä Viro pelasi 1v1-tilanteet tosi kovaa ja ajoi lujasti kiinni pelaajiin.

Kokonaisuudessaan Väisänen oli pelisuoritukseen tyytyväinen. Kahden hyvän harjoitusottelun myötä PK-35 Vantaalla on hyvät lähtökohdat viikon kuluttua alkaviin kilpailullisiin otteluihin.

– Meille oli tärkeää saada tällainen peli hyvissä olosuhteissa hyvin organisoitunutta joukkuetta vastaan. Samalla pääsimme harjoittelemaan pelin rytmittämistä. Teemamme oli keskialueen prässin ohittaminen, mikä onnistuikin pääsääntöisesti hyvin. Tämä palveli erittäin hyvin valmistautumistamme tuleviin Suomen Cupin otteluihin, Väisänen sanoi.

Myös Väisäsen valmentajapari Pasi Jaakonsaari oli tyytyväinen ottelun antiin. Hänen mukaansa erilaiset ottelut tuovat pelaajille uudenlaisia virikkeitä.

– Kansainvälinen peli, ja vielä vieraskentällä, oli hyvä lisämauste joukkueen arkeen. Saimme vähän vaihtelua tuttuihin rutiineihin. Tämä oli meille kaikin puolin onnistunut reissu, Jaakonsaari totesi.

– Uudet pelaajat saivat jälleen hyvän annoksen pelitapaamme. He oppivat jälleen huimasti ja pääsivät koko ajan paremmin mukaan peliin.

Punamustien pelit jatkuvat ensi viikon lauantaina 25.1. vuoden ensimmäisen kilpailullisen ottelun merkeissä. Silloin PK-35 Vantaa kohtaa Suomen Cupissa Tampereen Ilveksen vieraskentällä.

Viro – PK-35 Vantaa 0-2 (0-2)
17´ 0-1 Wilma Forsblom
33´ 0-2 Oona Sevenius

Avauskokoonpano:
1 Velma Oikarinen
4 Filippa Kilponen
5 Eerika Appelqvist
7 Siiri Koivula
10 Wilma Forsblom
11 Oona Sevenius
13 Sanna Saarinen
14 Elina Salmi
15 Karoliina Autio
26 Roosa Toivanen
28 Roosa Bröijer

Vaihtopelaajat:
6 Emmi Mäensivu
17 Saga Hakonen
30 Sanni Solehmainen

Lähde: PK-35 Vantaan kotisivut

Search