Hyppää sisältöön

Raportti: Ilvekselle 0–2-voitto JyPK:sta

06.10.2021

Ilves otti keskiviikkoillassa Jyväskylän Pallokerhosta selkeän 0–2-voiton. Maalinteossa kunnostautuivat Aino Rasinen ja Aino Varkoi.

Harjulla Ilves näytti olevansa edelleen alaloppusarjan kovavireisin joukkue. Tamperelaiset kolisuttelivat rimoja heti ottelun alkuminuuteilta. Seitsemännellä peliminuutilla Annastiina Simosen kaukolaukaus kolahti ylärimaan. Ilves oli Jyväskylässä liikkeellä pirteällä jalalla ja loi hyviä tilanteita. Onni ei kuitenkaan tällä kertaa ollut tamperelaisten puolella, vaan 37. peliminuutilla rimat kolisivat uudelleen. Tällä kertaa ilveksen vasemmalta laidalta lähtenyt hyökkäys päättyi keskitykseen, joka kolahti ylärimaan.

Lopulta 70. peliminuutilla Ilves sai pallon maaliin asti. Aino Rasinen pääsi laukomaan noin pilkun kohdalta. Rasinen ei lähtenyt laukomaan sokeana vaan nosti pallon komeasti maalin yläkulmaan. Terävästi esiintynyt Ilves ei tyytynyt 0–1-voittoon, vaan 81. peliminuutilla oli Aino Varikoin vuoro maalata. Varikoi nosti pallon yli JyPK-puolustuksen suoraan kulmapotkun tiputtua hänen jalkoihinsa.

Voitolla Ilves varmisti samalla alemman loppusarjan voiton. Saavutus on upea, sillä Ilveksen alkukausi oli todella hankala. Tamperelaiset pääsevät nyt pelaamaan jäljellä olevan ottelun täysin paineettomasti loppukauden onnistumisista nauttien.

Search