Vierasjoukkueen ennakko
HJK avasi liigakautensa viime sunnuntaina kotikentällään FC Honkaa vastaan. Peli päättyi espoolaisjoukkueen 1–0-voittoon. HJK hallitsi peliä hyvin, mutta Honka iski pelin ainoan maalin ja vei pisteet mukanaan.
Tilastojenkin valossa Klubi hallitsi peliä voittaen muun muassa maaliodottaman (xG) 1,55–0,85, laukaukset 20–10, pallonhallinnan 64–36, onnistuneet syötöt 381–176. Honka kuitenkin voitti tärkeimmän tilaston, eli tehdyt maalit.
– Honka-peli on käyty tarkasti läpi. Meidän pitää pystyä parantamaan pallollista pelaamista jokaisessa pelin vaiheessa. Loimme hyvän määrän maalipaikkoja ja meidän olisi pitänyt tehdä voittoon riittävät maalit, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.
– Olemme tällä viikolla treenikentällä keskittyneet näihin asioihin ja erityisesti laadukkaampien maalipaikkojen luomiseen ja viimeistelyyn, päävalmentaja lisää.
Åland United aloitti kautensa myös tappiolla, kun se kärsi HPS:n vieraana 1–2-tappion. HPS siirtyi pelin avausjaksolla 2–0-johtoon ja Åland United kavensi pelin viimeisellä minuutilla.
Talvella HJK ja Åland United kohtasivat Kansallisen Cupin lohkovaiheen pelissä. Silloin Klubi voitti pelin maalein 4–2.
– Avauspelin jälkeen joukkue on varmasti sisuuntunut ja tulee olemaan oma energinen itsensä lauantaina Ahvenanmaalla, Heinonen lupaa.
Steve Beeksin valmentama Åland United on kokenut pieniä muutoksia viime kaudesta. Uusista pelaajista Silja Tuominen, Senja Salo, Hailey Whitaker, Taylor Aylmer sekä maalivahti Jessica Kiviaho ovat kaikki isossa roolissa. Viime kauden tärkeät pelaajat Olivia Ulenius, Dana Leskinen, Sanni Ojanen sekä Jacqueline Hand kantavat edelleen tälläkin kaudella isoa vastuuta.
– Åland etenee suoraviivaisesti ja pyrkii luomaan paljon erikoistilanteita sekä nopeita vastahyökkäyksiä. Meillä näissä tilanteissa tärkeä huolehtia samalla tasapainosta ja olla valmiita reagoimaan tilanteenvaihtoihin. Myöskin meidän erikoistilannepelaamisemme molemmissa bokseissa tulee olemaan avainasemassa positiivisen tuloksen saamiseksi, Heinonen linjaa.
Kaudesta 2006 eteenpäin HJK ja Åland United ovat kohdanneet virallisissa peleissä 50 kertaa. Peleistä Åland on voittanut 18, HJK 20 ja tasapelejä on 12. Maaliero on Klubin hyväksi 87–75.
– Pelistä odotettavissa laadukas, kahden menestyvän joukkueen kamppailu pisteistä. Lähdemme luottavaisena hakemaan kolmea pistettä, päävalmentaja päättää.
Lauantaina Åland United – HJK – HJK Helsinki
Åland Unitedin ruotsinkielinen ennakko:
Hemmapremiär på lördag (alandunited.ax)