Hyppää sisältöön
ONS

ONS

ONS - HJK
04.06.
0 - 5
Raatin stadion N,
Oulu
Yleisöä: 338
HJK

HJK

Vierasjoukkueen ennakko

Kuva: Kalevi Hämäläinen

HJK suuntaa ONS:n vieraaksi sunnuntaina. Luvassa on Klubin neljäs vierasottelu.

HJK:n voittoputki on säilynyt, kun viime lauantain kotiottelussa PK-35 Vantaa kaatui luvuin 3–0. Viime pelin voiton myötä Klubi on sarjakärki, ja pyrkii varmistamaan asemaansa tulevissa otteluissa. Klubilla on kertynyt kauden aikana 18 pistettä.

Viime lauantain 3–0-voitto PK-35 Vantaata vastaan oli tärkeä ja mielenkiintoinen kohtaaminen. Ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä molempien joukkueiden välillä, mutta toisella puoliajalla Klubi onnistui keräämään 3 maalia saldoonsa toimivalla joukkuepelillään. Milja Kiviranta teki ensimmäisen maalinsa Kansallisessa liigassa, joten myös henkilökohtaisia onnistumisia näkyi lauantain kotiottelussa. Kotijoukkueen onnistuminen näkyi myös pelin tilastoissa, sillä Klubi oli vahvempi maaliodottamassa (xG) 1.99–0.26, laukauksien määrässä (13–5), pallonhallinnassa (56–44%) sekä onnistuneissa syötöissä (332–223).

– Meillä on alla hyvä ja laadukas harjoitusviikko nurmella, joten ollaan saatu hyvin tuntumaa vieraampaan alustaan. Viime pelistä on otettu meidän hyvät asiat mukaan treeniviikolle ja uskon, että joukkue on valmiina haastamaan ONS:n Oulussa, päävalmentaja Arttu Heinonen kommentoi.

Tulevana sunnuntaina Klubi suuntaa ONS:n vieraaksi Ouluun, ja luvassa on mielenkiintoinen kohtaaminen viime kaudelta tutun vastustajan kanssa. ONS:n kausi on edennyt haastavasti, sillä joukkue ei ole onnistunut keräämään ollenkaan pisteitä. Joukkueen kohtaamiset kauden aikana selittävät kertyneiden pisteiden määrän, sillä voittoa ei ole vielä irronnut (KuPS 8–2, PK-35 Vantaa 2–1, Åland United 5–0, HPS 5–2, FC Honka 2–0, TPS 2–1, Ilves 3–1). ONS on sarjataulukossa viimeisenä.

Vaikka ONS ei ole onnistunut keräämään voittoa, maaleja on kuitenkin syntynyt kauden aikana. Joukkueen maalisaldon paras on ollut neljästi osunut Sara Sievistö. Myös Piita KytölaaksoInka Sarjanoja sekä Aurora Harila ovat onnistuneet kasvattamaan joukkueen maalisaldoa.

– Pelistä on odotettavissa kova taistelu pisteistä, sillä ONS:lla on paljon lupaavia pelaajia joukkueessa, ja eivät ole ehkä saaneet ihan omaa potentiaaliansa ulosmitattua täysin. ONS on päästänyt paljon maaleja mutta toisaalta on pystynyt myös luomaan hyviä maalintekotilanteita, Heinonen sanoo.

ONS nousi Kansalliseen liigaan 2022, ja kauden molemmat kohtaamisen päätyivät Klubin koti- ja vierasvoittoihin (6–0, 3–0). Heinonen uskoo, että tulevaa vastustajaa ei saa aliarvioida.

– Me lähdemme pelaamaan omaa laadukasta pallollista pelaamistamme ja pyrimme olemaan aktiivisempi osapuoli pelissä koko 90 minuutin ajan. Tavoitteena on ottaa pisteet mukaan Oulusta!

HJK ja ONS kohtaavat sunnuntaina Oulussa: Luvassa kova taistelu pisteistä – HJK Helsinki

Search