Hyppää sisältöön
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa - FC Honka
17.09.
0 - 3
Jalkapallostadion TN,
Vantaa
Yleisöä: 350
FC Honka

FC Honka

Joukkueiden ennakot

Kuva: Kalevi Hämäläinen

PK-35 Vantaa saa vieraakseen FC Hongan

Punamustien pelit jatkuvat sunnuntai-iltana kotiyleisön edessä. Kyseessä on pääkaupunkiseudun paikallisottelu, kun PK-35 Vantaa saa vieraakseen FC Hongan. Ottelu pelataan sunnuntaina 17.9. klo 18.30 Myyrmäen stadionilla.

PK-35 Vantaa lähtee sunnuntain kamppailuun sarjataulukon viidenneltä sijalta. Eroa neljäntenä olevaan FC Honkaan on kahdeksan pistettä, joten Punamustien on käytännössä voitettava keskinäinen ottelu säilyttääkseen mahdollisuutensa sijoituksen kohentamiseen. Kuudentena olevaan HPS:ään eroa on kolme pistettä.

Mestaruussarja alkoi Punamustien osalta viime viikonloppuna niukalla 2–1-vierastappiolla HJK:ta vastaan. Helsinkiläiset karkasivat avausjaksolla kahden maalin johtoon, mutta PK-35 Vantaa pääsi toisella jaksolla paremmin peliin mukaan. Piristyminen ei kuitenkaan riittänyt Sanna Saarisen rangaistuspilkulta laukomaa kavennusosumaa pidemmälle.

Neljäntenä oleva FC taistelee yhä jopa mitaleista, sillä kakkos- ja kolmossijoihin on eroa neljä pistettä. Espoolaisten Mestaruussarja käynnistyi viime viikonloppuna 1–2-vierasvoitolla Åland Unitedia vastaan. FC Hongan maaleista vastasivat Ahvenanmaalla Elli Seiro ja Wilma Sjöholm.

Kenties merkittävin ero joukkueiden välillä on se, että PK-35 Vantaa on pelannut tällä kaudella peräti seitsemän tasapeliä, kun taas espoolaisilla on niitä tilillään vain kolme – joista kaksi juuri PK-35 Vantaata vastaan. FC Hongan pistepotti on karttunut tiheämmin, kun se on onnistunut kääntämään neljä peliä Punamustia enemmän edukseen. Espoolaiset ovat nojanneet etenkin tiiviiseen puolustukseen, sillä joukkueen verkkoon on tehty tällä kaudella vain 17 maalia. Lukema on Kansallisen Liigan toiseksi pienin.

Keskinäisistä tasapeleistä ensimmäinen oli keväällä nähty maaliton pistejako Myyrmäessä. Heinäkuussa joukkueet kohtasivat Tapiolassa ja silloin osumia nähtiin peräti neljä, kun pisteet tasattiin lukemin 2–2.. Reetta Suomela ja Liina Tervo veivät vuorollaan Punamustat johtoon, mutta Elli Seiro ja Annika Idman nostivat espoolaiset kahdesti tasoihin.

PK-35 Vantaan tämän kauden paras maalintekijä on ollut kuudesti osunut Suomela. Taustatukea hän on saanut etenkin viisi maalia tehtailleelta Tervolta. FC Hongan riveissä Seiro ja Sjöholm ovat viimeistelleet kumpikin kahdeksan maalia eli tasan kaksi kolmasosaa joukkueensa osumista.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat sunnuntaina varmuudella Rebecca Kindstedt, Anna Vlasoff, Netta Koso ja Kaisa Mäki. Lisäksi Jenna Rantasen pelikunto on vielä epävarmaa. Viime otteluista lainasopimuksesta johtuvien sääntöesteiden vuoksi sivussa ollut Ilona Walta sen sijaan palaa jälleen kokoonpanoon.

Pelirohkeutta ja heittäytymistä peliin

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaa haluaa palata sunnuntaina jälleen voittojen tielle. Tavoitteena on säilyttää viime viikon HJK-ottelun hyvät asiat, mutta samalla myös parannettavaa löytyy.

– Lähdemme sunnuntain kotiotteluun hyvällä fiiliksellä. Haluamme jatkaa HJK-ottelun toisella jaksolla nähdyllä taisteluilmeellä. Pallollinen pelaamisemme ei sen sijaan ollut HJK:ta vastaan riittävän hyvää. Sitä meidän pitää parantaa. Meidän pitää pystyä pidempiin hyökkäyksiin, mutta tilanteen mukaan etenemme tietysti myös nopeasti. Tärkein asia on pitää pallosta hyvin huolta – mikä on tietysti tärkeä asia kaikissa tulevissa otteluissa. Jotta hyvä pallonhallinta on mahdollista, se vaatii tietynlaista pelirohkeutta ja heittäytymistä peliin, Väisänen sanoo.

FC Honka on Punamustille tuttu vastustaja jo monen vuoden ajalta. Tämän vuoden molemmat keskinäiset ottelut ovat päättyneet tasapeliin. Väisänen ennakoi myös sunnuntaille tasaista kamppailua.

– Mielestäni olemme pystyneet pelaamaan FC Honkaa vastaan tällä kaudella vahvoja jaksoja ja pystyneet liikuttamaan heidän puolustusmuotoaan. He puolustavat tiiviisti eikä puolustuslinjan selustassa ole juurikaan tilaa, Väisänen kertoo.

– FC Honka itse sen sijaan pyrkii hyödyntämään linjan taakse jäävää tilaa. Maalivahtipeli on yksi heidän vahvuuksistaan. Se meidän pitää pystyä huomioimaan, sillä helpot pallot Sofia Manner nappaa varmasti.”

PK-35 Vantaa – FC Honka pelataan sunnuntaina 17.9. klo 18.30 Myyrmäen stadionilla.

Liput otteluun maksavat ennakkoon ostettuina aikuisille 12 euroa ja lapsille (12–17-vuotiaat) sekä alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 7 euroa. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.

ENNAKKOLIPUT

Portilta ostettaessa liput maksavat aikuisille 15 euroa ja lapsille sekä alennusryhmäläisille 10 euroa.

PK-35 Vantaa saa vieraakseen FC Hongan | PK-35 Vantaa (pk35vantaa.fi)


Kuva: Kalevi Hämäläinen

Honka Myyrmäkeen sunnuntaina

Voitolla Ahvenanmaalla ylemmän loppusarjan avannut Honka matkaa sunnuntaina lyhyemmän vierasreissun Vantaan puolelle Myyrmäkeen, jossa vastassa on PK-35 Vantaa klo 18.30.

Honka kaatoi viime ottelussaan kovan kamppailun jälkeen Åland Unitedin 2-1, kun Elli Seiro ja Wilma Sjöholm viimeistelivät espoolaisten maalit. Kaksikko on Hongan maalipörssin kärjessä, molemmilla on kahdeksan tehtyä maalia. Koko liigan maalipörssissä sijoitukset sujahtavat kohtaan 9.-10.

Hongan voitto Ålandista vahvisti sen asemia neljännellä sijalla ja tiivisti mitalikamppailua. Keltamustat ovat kolme pistettä pronssi- ja neljä pistettä hopeasijasta.

– Meillä on edessämme jälleen yksi tiukka ottelu sunnuntaina. Joukkue on valmis uuteen haasteeseen. Meillä oli kaksi erittäin haastavaa ottelua Åland Unitedia vastaan. He ovat nopeatahtinen hyökkäävä joukkue. Ottelu PK-35 Vantaata vastaan tulee olemaan hyvin erilainen. PK hyökkää paljon hitaasti ja käyttä paljon laitoja pitääkseen pallonhallinnan. Meidän täytyy pysyä keskittyneinä niissä hetkissä ja pyrkiä voittamaan pallo takaisin ylempänä kentällä. Heillä on vaarallisia laitapelaajia kuten Ilona Walta, Reetta Suomela ja Liina Tervo, sekä kokemusta niin keskikentällä kuin puolustuksessakin. Meidän tulee olla henkisesti valmiita kovaan haasteeseen, päävalmentaja Omar Adlani sanoo.

PK-35 Vantaa kärsi loppusarjan avausottelussaan niukan 2-1 tappion HJK:lle, Sanna Saarisen lauottua pilkulta punamustien maalin. Joukkue lähtee sunnuntain otteluun viidenneltä sijalta, kahdeksan pistettä Honkaa perässä ja yksi, kolme tai neljä pistettä HPS:aa edellä (riippuen lauantaina pelattavan HPS vs ÅU-ottelun tuloksesta).

Reetta Suomela on kuudella maalillaan joukkueen paras maalintekijä, Liina Tervon säestäessä viidellä ja Sanna Saarisen neljällä maalilla.

Runkosarjassa Honka ja PK-35 Vantaa eivät saaneet paremmuuttaan selville. Myyrmäessä pisteet menivät tasajakoon 0-0, Tapiolassa luvuin 2-2.

– Olemme hyvässä asemassa, mutta emme tyytyväisiä. Haluamme parantaa viime ottelusta, se on tärkein tavoitteemme. Tiedämme, että jokainen jäljellä oleva ottelu tulee olemaan hyvin vaikea ja niin sen pitääkin olla. On hienoa olla mukana näissä peleissä, se on aina tapa jolla voimme näyttää kaikki kykymme, Adlani toteaa.

FC Honka vs PK-35 Vantaa siis sunnuntaina 17.9. klo 18.30 Myyrmäen Stadionilla. PK-ottelun jälkeen Honka palaa kotinurmelleen Tapiolan urheilupuistoon, kun se kohtaa HPS:n perjantaina 29.9. klo 19.00! Liput tästä!

Honka Myyrmäkeen sunnuntaina – FC Honka Naiset

Search