Haastajasarja käynnistyy keltavihreiden osalta kahdella Kaupin kotiottelulla. Ensin tulevana sunnuntaina on vastassa ONS, ensi viikon lauantaina sitten TPS.
Haastajasarjan nelikon täydentää tällä hetkellä toiseksi viimeistä sijaa pitävä PK-35.
ONS pääsee levänneenä sunnuntain otteluun, Ilves pelasi torstaina Suomen Cupin välierän, jossa KuPS nappasi finaalipaikan Kaupista.
Ilveksen ja ONS:n välinen Haastajasarjan avauskamppailu potkaistaan Kauppi 3:lla vauhtiin kello 14.
ONS
Punapaitaiset oululaiset ovat kärsineet viimeiseen viiteen liigaotteluun peräti neljä yhden maalin tappiota, joten tasaista on ollut. Ainoa suurilukuisempi tappio tuli juuri Ilvekselle, kolmanneksi viimeisellä kierroksella Oulussa, kun tupsukorvat hakivat Pohjois-Pohjanmaalta 1-4 vierasvoiton.
Oulusta kuului viime viikolla isoja siirtouutisia, kun hyökkääjä Inka Sarjanoja ja puolustaja Sara Ikonen liittyivät Ruotsin Damallsvenskanissa pelaavaan KIF Örebrohon. Kaksikko kävi Ruotsissa testileirillä elokuussa ja vakuutti ruotsalaisseuran johdon. Örebrota edustavat myös Helmarien pelaajat, ONS-kasvatti Emma Peuhkurinen ja Ilves-kasvatti Heidi Kollanen.
Sarjanoja ja Ikonen olivat tärkeitä pelaajia oululaisille. Sarjanoja ennätti pelaamaan tällä kaudella 16 ottelua, iskien kolme maalia, Ikoselle otteluita punapaitojen takalinjoilla kertyi 14 kappaletta.
ONS ja Ilves todellakin tulevat toisilleen varsin tutuiksi tällä kaudella, kun kahden aiemman liigakohtaamisen lisäksi joukkueet kohtasivat Suomen Cupin neljännellä kierroksella ja Haastajasarjassa kohtaamisia tulee kaksi lisää. Ilves on voittanut kaikki kolme aiempaa peliä, mutta ONS on onnistunut iskemään maalin jokaisessa matsissa.
Haastajasarjan jälkimmäinen kohtaaminen joukkueiden välillä pelataan Oulussa syyskuun 30. päivä.
Annan aatokset
Ilveksen kapteeni Anna Olmala tuntee sunnuntaisen vastustajan todennäköisesti vielä paremmin kuin moni muu, vaikka ONS onkin tullut jokaiselle tupsukorvalle tutuksi viime ja tällä kaudella. Anna on tehnyt kasvattajaseuraansa vastaan kuluneella kaudella yhden osuman liigassa ja kaksi Suomen Cupissa, vaikka yksi otteluista jäikin väliin.
Sinulta jäi edellinen ONS-peli välistä loukkaantumisen takia, millä mielin nyt Haastajasarjan avaukseen?
”On aina parasta, kun pääsee pelaamaan. Lähdetään hakemaan uusia onnistumisia pienen loukkaantumisen jälkeen.”
Onko ONS tullut tällä kaudella riittävän tutuksi vastustajaksi?
”Jep, nyt kohdataan ONS jo neljännen kerran tälle kaudelle, niin tutusta vastustajasta on kyse.”
Minkälaisen pistemäärän tahdotte joukkueena kerätä Haastajasarjasta?
”Jokaista peliä lähdetään ehdottomasti voittamaan. Tavoitteena on olla Haastajasarjan paras joukkue.”
Kuinka tärkeää olisi avata loppusarja kahdella perättäisellä kotivoitolla?
”Todella tärkeää, jokaisella pisteellä on iso merkitys tässä vaiheessa, joten vain täydet pistepotit kelpaavat. Toki muutenkin halutaan olla vahvoja kotikentällä.”
Onko sinulla mahdollisesti sisäpiirin tietoa, onko Oulusta saapumassa faneja Kauppiin?
”Ei ole vielä varmaa tietoa, mutta mahdollisesti saadaan Oulusta asti faneja paikan päälle.”
Haastajasarja halutaan totta kai aloittaa voitokkaasti, joten tervetuloa siis oululaiset fanit ja ihan kaikki muutkin paikan päälle sunnuntaina kannustamaan keltavihreä kotijoukkue avausvoittoon loppusarjassa!
Liigan kaikki Haastajasarjan ottelut näkyvät Ruutu+:n kautta, niin myös sunnuntain ONS-ottelu: https://www.ruutu.fi/stream/4396356.