Hyppää sisältöön
FC Honka

FC Honka

FC Honka - PK-35 Vantaa
26.05.
3 - 2
Tapiola N 1,
Espoo
Yleisöä: 424
PK-35 Vantaa

PK-35 Vantaa

Ennakot

Kuva: Jyri Sulander

Honka kohtaa sunnuntaina kotinurmellaan PK-35 Vantaan

Honka pääsee pelaamaan kauden ensimmäisen ottelunsa kotinurmellaan Tapiolan urheilupuistossa huomenna sunnuntaina 26.5., kun vastaan asettuu klo 16.00 PK-35 Vantaa. Nappaa liput otteluun tästä!

Honka on jäänyt pisteittä kahdessa viime ottelussaan, vaikka esitykset ovat olleet monilta osin hyviä. Kuusi pistettä kuudesta ensimmäisestä ottelustaan keränneet keltamustat hakevat nyt kauden kolmatta liigavoittoaan. Kauden ensimmäinen peli kotinurmella tuo varmasti vielä lisäinnostusta otteluun.

– On hienoa päästä taas pelaamaan omalle kotistadionille. Toivottavasti moni pääsee paikan päälle kannustamaan meidät voittoon!, hyökkääjä Wilma Sjöholm sanoo.

Sjöhom laukoi Hongan osuman viime ottelussa KuPS:ia vastaan hienon hyökkäyksen päätteeksi kauden toisella maalillaan. Lisäksi Ilona Walta on viimeistellyt kaksi osumaa, Inka Kaivola ja Ida Heikkinen molemmat yhden.

– Pelistä on tulossa varmasti viihdyttävä. PK-35 Vantaa on fyysinen ja loppuun asti taisteleva joukkue. Meillä oli viime otteluissa paljon hyvää. Tärkeintä on, että pelaamme omaa parasta peliämme koko 90 minuuttia ja esiinnymme itsevarmasti ja rohkeasti, hän jatkaa.

Sunnuntain vastustaja PK-35 Vantaa avasi kautensa neljällä tasapelillä, kun se jakoi pisteet PKKU:n, PK-35:den, Ilveksen ja Åland Unitedin kanssa. Kahdella viime kierroksella sarjan kaksi kärkijoukkuetta KuPS ja HJK ovat napanneet voitot vantaalaisia vastaan. Pisteitä kasassa on siis kaksi Honkaa vähemmän, neljä.

Saavu nauttimaan kauden ensimmäisestä ottelusta silkkisellä Tapiolan urheilupuiston nurmella ja kannustamaan Honka voittoon! Liput tästä!

Honka kohtaa sunnuntaina kotinurmellaan PK-35 Vantaan – FC Honka Naiset


Kuva: Jyri Sulander

Punamustat sunnuntaina FC Hongan vieraaksi

PK-35 Vantaa jatkaa pelejään Kansallisessa Liigassa sunnuntaina vieraskentällä. Tällä kertaa luvassa on pääkaupunkiseudun paikallisottelu espoolaista FC Honkaa vastaan. Ottelu pelataan sunnuntaina 26.5. klo 16.00 Tapiolan urheilupuiston nurmella.

Punamustien alkukausi on ollut tuloksellisesti tahmea, sillä joukkue jahtaa yhä sarjakauden avausvoittoaan. Viikonlopun kierrokselle lähdettäessä PK-35 Vantaa on sarjataulukossa yhdeksäntenä kerättyään kuudesta ottelustaan yhteensä neljä pistettä. Pisteet kertyivät neljästä ensimmäisestä ottelusta, joista kaikki päättyivät pistejakoon.

Tasapeliputkensa jälkeen PK-35 Vantaa on hävinnyt kaksi sarjaottelua peräkkäin, kun KuPS voitti äitienpäivänä Myyrmäessä maalein 1–3 ja HJK viikko sitten perjantaina peräti lukemin 1–6. Punamustien maalista vastasi kuopiolaisten verkkoon Martta Orava, jolle osuma oli liigauran ensimmäinen. HJK-ottelun osuma kirjattiin helsinkiläisten omaksi maaliksi.

Sunnuntain kotijoukkue FC Honka sen sijaan majailee sarjassa kuudentena kaksi pistettä Punamustia enemmän keränneenä. Espoolaiset ovat keränneet kuudesta ottelustaan yhtä monta pistettä. Pistepotti koostuu kahdesta voitosta, jotka FC Honka on ottanut sarjanousijoita PKKU:ta ja JyPKiä vastaan. Loput neljä sarjaotteluaan joukkue on hävinnyt.

Viime viikonlopun ottelussaan FC Honka kärsi 3–1-vierastappion KuPSille. Espoolaisten maalista vastasi Kuopiossa Wilma Sjöholm. Suurta maali-ilottelua FC Hongan peleissäkään ei ole nähty, sillä joukkue on tehtaillut sarjapeleissään yhteensä kuusi maalia, joista puolet syntyi PKKU:n verkkoon.

Punamustien kokoonpanosta puuttuvat varmuudella loukkaantumisesta kärsivät Nette-Nina Hiltunen ja Inga Ek sekä HJK-ottelun ulosajosta seurannutta ulosajoaan kärsivä Natalie McNally. Viime ottelusta maajoukkuekomennuksen vuoksi sivussa olleista pelaajista Martta Orava ja Eevi Leppänen sen sijaan ovat jälleen käytettävissä.

Tavoitteena nopeuttaa pelaamista

Päävalmentaja Jari Väisäsen mukaan PK-35 Vantaan valmistautuminen sunnuntain otteluun on sujunut hyvin. Harjoitusviikko on sujunut hyvin ja muutamista poissaoloista huolimatta käytettävissä on yli parikymmentä pelaajaa.

– Uskon, että pelistä tulee erilainen kuin kaksi edellistä peliämme – jo vastustajasta johtuen.  Tämä on varmasti toistoa aiempaan, mutta meidän pitää edelleen parantaa tiettyjä asioita. Meillä oli hyvä harjoitusviikko, jonka aikana keskityimme etenkin pallonhallintapeliin ja siihen, miten pystymme nopeuttamaan pelaamistamme. Lisäksi olemme totta kai edelleen kiinnittäneet huomiota myös puolustamiseen, Väisänen sanoo.

PK-35 Vantaa valmistautui otteluun harjoittelemalla perjantaina luonnonnurmella

– Vapaalanaukean nurmi oli jo hyvässä kunnossa. Oli hyvä, että pääsimme harjoittelemaan luonnonnurmella ja ottamaan siihen tuntumaa. Samalla pääsimme palauttelemaan mieleen, että pallo käyttäytyy luonnonnurmella hieman eri tavalla.

FC Honka on Punamustille monelta vuodelta tuttu kilpakumppani. Omar Adlani jatkaa yhä joukkueen päävalmentajana ja myös pelaajiston vaihtuvuus on ollut viime kauteen nähden maltillista, mutta Väisäsen mukaan itse pelaamiseen on tehty hienosäätöä.

– Honka on pelannut eri peleissä vähän eri tavoin. Välillä he ovat pelanneet paljon pitkillä palloilla, välillä he ovat avanneet peliä selkeämmin lyhyillä syötöillä. Heillä on pelissään variaatioita enemmän kuin aikaisemmin. Yksi Hongan vahvuuksista on se, että heillä on nopeita pelaajia. Tietyn alueen yli päästyään he pyrkivät aika suoraviivaiseen pelaamiseen. Lisäksi he ovat olleet hyviä erikoistilanteissa, Väisänen arvioi.

Väisänen nostaa melko tasavahvasta espoolaisryhmästä esiin muutamia yksittäisiä pelaajia.

– Heidän maalivahtinsa Liisa Tuomi on hyvä lähitorjuja, mutta korkeammissa palloissa hänellä on ollut vaikeuksia. Toisaalta Hongalla on hyvä, isokokoinen ja vahva topparipari, jotka pystyvät puolustamaan hyvin korkeita palloja. Inka Kaivola on ollut yksi Hongan alkukauden onnistujista. Hänellä on hyvä potkutekniikka, hyvät sivurajaheitot ja hän pystyy antamaan hyviä keskityksiä myös kauempaa.

FC Honka – PK-35 Vantaa pelataan sunnuntaina 26.5. klo 16.00 Tapiolan urheilupuiston nurmella.

Punamustat sunnuntaina FC Hongan vieraaksi | PK-35 Vantaa (pk35vantaa.fi)

Search