Ennakot
Punamustat ja FC Honka vastakkain perjantai-illassa
Punamustien kolmen ottelun kotipeliputki käynnistyy perjantai-iltana Kansallisen Liigan merkeissä. Jaossa on tärkeitä sarjapisteitä, kun pääkaupunkiseudun paikallisottelussa vieraaksi saapuu espoolainen FC Honka. Ottelu pelataan perjantaina 16.8. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.
PK-35 Vantaa lähtee otteluun sarjataulukon seitsemänneltä sijalta. Tilanne on tiukka, sillä tällä hetkellä vain maaliero pitää Punamustat putoamisviivan yläpuolella. Toisaalta myös syksyn Mestaruussarjaan oikeuttavaan neljänteen sijaan on matkaa ainoastaan neljä pistettä.
Runkosarjan jälkimmäinen puolisko käynnistyi juhannuksen jälkeen Punamustien osalta kolmella peräkkäisellä voitolla ja yhdellä tasapelillä. Kahdessa viime ottelussaan PK-35 Vantaa on kuitenkin kärsinyt 3–0-vierastappiot KuPSille ja HJK:lle. Nyt tavoitteena on siis palata kotiyleisön edessä jälleen voittokantaan.
Perjantain vierasjoukkue FC Honka sen sijaan on sarjassa viidentenä, mutta vain kaksi pistettä Punamustia edellä. Myös espoolaisilla riittää siis vielä sarjataulukossa jännitettävää molempiin suuntiin. Joukkueiden tulossarjakin on melko yhteneväinen. Molemmat ovat hävinneet sarjapeleissään kuudesti, mutta FC Honka on onnistunut kääntämään yhden pelin enemmän voitokseen.
Viime ottelussaan FC Honka tasasi sunnuntaina kotonaan pisteet KuPSin kanssa. Kuopiolaiset johtivat Espoossa kahteen otteeseen, mutta FC Honka nousi kummallakin kerralla tasoihin. Osumista vastasivat Ilona Walta ja loppuhetkien 2–2-tasoituksen viimeistellyt Milla Punsar.
Joukkueiden ensimmäisestä kohtaamisesta muodostui toukokuussa Tapiolassa viiden maalin jännitysnäytelmä. Molemmat joukkueet johtivat vuorollaan, mutta lopulta FC Honka käänsi pelin loppuhetkillä edukseen lukemin 3–2. Punamustien maaleista vastasivat Tapiolassa Karoliina Autio ja Roosa Toivanen. Espoolaisten riveistä osuivat Elli Seiro ja kaksi maalia viimeistellyt Walta.
Punamustien kokoonpanosta puuttuvat perjantaina varmuudella Aada Lesch ja pelikieltoaan kärsivä Netta Koso. Pitkään sivussa ollut Tuulia Mikkola sen sijaan on toipunut jälleen pelikuntoon. Myös HJK:sta loppukauden mittaisella lainasopimuksella PK-35 Vantaan riveihin siirtynyt Veera Hellman tulee uutena pelaajana mukaan kokoonpanoon. FC Hongan riveistä puuttuu varmuudella pelikieltoa kärsivä Eevi Sutela.
Jaossa tärkeät sarjapisteet
Punamustien päävalmentaja Jari Väisänen odottaa perjantain ottelusta tiukkaa koitosta. Asetelma on kiinnostava, kun PK-35 Vantaa kohtaa FC Hongan kotonaan kahdesti peräkkäin – ensin perjantaina Kansallisessa Liigassa ja tiistaina Suomen Cupissa.
– Sarjatilanne kiristyy ja jokainen peli on meille tällä hetkellä todella tärkeä. Edellinen keskinäinen ottelumme FC Honkaa vastaan oli tasainen, mutta he pääsivät lopussa rokottamaan. Olemme ottaneet siitä pelistä opit mukaamme ja joukkue on mennyt kauden edetessä eteenpäin, Väisänen kertaa lähtökohtia.
– Ensimmäisenä lähdemme hakemaan tärkeitä sarjapisteitä. Meille on tietysti arvokasta, että pääsemme pelaamaan molemmat ottelut kotikentällämme. Oman pelin kannalta kaikista tärkeintä on kuitenkin heittäytyä peliin ja uskaltaa pelata omaa pallollista peliämme.
Väisäsen mukaan FC Hongan vahvuudet ovat hyvin tiedossa. Joukkueet tuntevat toisensa melko hyvin, joten hän ei usko suuriin yllätyksiin perjantainakaan.
– Hongassa olennaista on, että he pelaavat aina tilanteet ja ottelut loppuu asti. He ovat tehneet paljon loppuhetkien maaleja ja osoittaneet vahvaa venymiskykyä. Pelit Honkaa vastaan ovat olleet aina tasaisia ja niissä on ollut paljon kaksinkamppailuja, Väisänen sanoo.
– He ovat hyvä vastahyökkäysjoukkue, joten niiden tilanteisiin meidän pitää reagoida hyvin. Lisäksi he pystyvät pelaamaan hyviä keskityspalloja, joten rangaistusalueen puolustaminen ja pelaajavartiointi pitää saada toimimaan.
PK-35 Vantaa – FC Honka pelataan perjantaina 16.8. klo 19.00 Myyrmäen stadionilla.
Liput otteluun maksavat ennakkoon ostettuina aikuisille 12 euroa ja lapsille (12–17-vuotiaat) sekä muille alennusryhmäläisille (opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät) 7 euroa. Alle 12-vuotiailla lapsilla on otteluun vapaa pääsy.
Portilta ostettaessa liput maksavat aikuisille 15 euroa ja lapsille sekä alennusryhmäläisille 10 euroa.
Myös PK-35 Vantaan kausikortit ovat edelleen myynnissä niin lippukaupassa kuin ottelutapahtuman portilla.
Punamustat ja FC Honka vastakkain perjantai-illassa | PK-35 Vantaa (pk35vantaa.fi)
Kausi jatkuu perjantaina Myyrmäessä
Honka jatkaa kamppailua tärkeistä sarjapisteistä jälleen huomenna perjantaina 16.8. kun se kohtaa PK-35 Vantaan Myyrmäen Stadionilla klo 19.00. Tulevina päivinä edessä on poikkeuksellinen peliohjelma, sillä joukkueet kohtaavat uudelleen jo tiistaina 20.8. samaisella stadionilla. Silloin vuorossa on Suomen Cupin välieräottelu.
Honka tasasi pisteet viime kierroksella KuPS:n kanssa luvuin 2-2. Kuopiolaiset johtivat ottelua kahteen otteeseen, mutta Honka nousi tasoihin ensin Ilona Wallan ja muutama minuutti ennen loppua Milla Punsarin maalilla. Walta on noussut yhdeksällä osumallaan liigan maalipörssissä jo sijalle neljä.
– KuPS-ottelu on nyt takanamme ja olemme palautuneet todella hyvin siitä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ottelu oli tasainen, mutta olisimme voineet saada siitä paremmankin tuloksen. Vaikean ensimmäisen parinkymmenen minuutin jälkeen saimme pelistä kiinni ja pelasimme parasta futista tällä kaudella, päävalmentaja Omar Adlani sanoo.
PK-35 Vantaalle kaksi viimeisintä liigaottelua ovat olleet tuloksellisesti haastavia, sillä se hävisi 0-3 lukemin niin HJK:lle, kuin KuPS:llekin. Näiden otteluiden välissä se lunasti välieräpaikan Suomen Cupissa voittamalla NJS:n 4-2. Ennen liigan kärkikaksikon kohtaamista joukkueen tulokset olivat hyviä. Se voitti Ilveksen ja PKKU:n 4-0, PK-35:den 2-1 ja pelasi 1-1 tasapelin Ahvenanmaalla. Elina Mankki ja Elina Peltokangas jakavat joukkueen sisäisen maalipörssin kärkisijaa neljällä osumallaan.
– Kohtaamme jälleen uuden haasteen PK-35 Vantaassa, joka on meille aina haastava joukkue. He priorisoivat pallonhallintaa ja pidempiä hyökkäyksiä ja prässäävät samalla aggressiivisesti. Meidän pitää olla hereillä heidän keskityksiensä määrän kanssa ja olla valmiita puolustamaan boksiamme. Heillä on myös laadukkaita pelaajia, jotka voivat vahingoittaa meitä boksin ulkopuolelta, Adlani sanoo.
Hongan joukkueessa on viime aikoina tapahtunut muutoksia molempiin suuntiin. Moni pelaaja on saanut hienoja mahdollisuuksia ulkomailla. Lisäksi liigajoukkueeseen on noussut omia junioreita, sekä ONS:n riveistä saapunut Nanna Nyman.
– Olen todella iloinen joukkueen yhtenäisyydestä. Erityisesti monien muutosten jälkeen johtajuus joukkueen sisällä pitää meidät kurssissa ja antaa meidän jatkaa sitä kulttuuria, jonka olemme rakentaneet. Odotamme innolla jälleen hyvää kamppailua erittäin tärkeistä pisteistä!, Adlani summaa.
PK-35 Vantaa vs FC Honka Myyrmäen jalkapallostadionilla perjantaina 16.8. klo 19.00.