Ennakot
Kuopion Palloseura pelaa tämän kilpailukauden viimeisen kotiottelunsa Väre Areenalla
Subway Kansallisen Liigan tätä pelikautta on jäljellä enää kaksi täyttä sarjakierrosta. Sarjakakkosena oleva Kuopion Palloseura jatkaa omaa hopeamitalitaisteluaan lauantaina Väre Areenalla, jolla pelataan tämän kilpailukauden viimeinen kotiottelu. KuPS ja tuplamestaruuden jo aiemmin varmistanut HJK kohtaavat syksyn Mestaruussarjan 23:nnen sarjakierroksen kovatasoisessa huippuottelussa kello 14.15 alkaen. Kuopiolaisseuran läheinen ja pitkäaikainen yhteistyökumppani OP Pohjois-Savo toimii otteluisäntänä.
Suomen kärkijoukkueet kohtaavat nyt jo seitsemättä kertaa tämän pelikauden aikana alkukevään harjoituspelit mukaanlukien. Klubi on ollut tällä kaudella selvästi vahvempi joukkue voittaen kaikki kuusi aiempaa keskinäistä kohtaamista. HJK on jo saavuttanut tämän kauden Suomen Cupin voiton ja himoitun liigamestaruuden, joten pääkaupungin mahtiseura pääsee nyt tänä vuonna vuorostaan juhlimaan tuplaa. Kuopiolaisilla on lauantaina mahdollisuus varmistaa tämän kauden hopeasijansa ja tämä edellyttäisi nimivahvan Klubin kukistamista tämän kotikauden päätösottelussa.
”Hyvällä fiiliksellä viimeiseen kotipeliin kotivoittoa tavoittelemaan”
Kaikki tämän kauden HJK-ottelut ovat olleet suhteellisen tasaisia kamppailupelejä, joissa Klubi on ollut tehokkaampi ja terävämpi omissa maalipaikoissaan. HJK:n kukistaminen vaatii jokaiselta vastustajajoukkueelta aina pelillistä nappisuoritusta ja tähän kuopiolaiset lauantainakin pyrkivät. Ahvenanmaalta saavutettiin viime viikonloppuna arvokas sarjapiste hyvällä joukkuepelaamisella ja KuPS-joukkue on nytkin valmis tekemään kaikkensa kotivoiton eteen.
”Meillä on hyvä fiilis viimeisen kotipelimme suhteen. Voittamaan me tietenkin lähdemme ja me haluamme nyt kaataa Klubin ensimmäistä kertaa tällä pelikaudella, sillä kotivoitto varmistaisi myös hopeamitalisijan. Uskon että nytkin tulee kova matsi, sillä HJK-pelit ovat aina kovia ja tasaisia koitoksia. Me olemme parantaneet koko ajan tämän kauden HJK-peleissämme ja eteenpäin me haluamme siitä nyt päästä”, päävalmentaja Valtteri Kumpuniemi toteaa.
Tasapelien määrä on tällä kertaa ratkaissut, keskinäisten pelien lisäksi, tiukan mestaruustaistelun jo aikaisin Klubin hyväksi. HJK on joutunut tyytymään tällä liigakaudella ainoastaan yhteen tasapeliin, kun KuPS on pelannut samaan aikaan kuusi tasapeliä. HJK on onnistunut ratkomaan tasaisia otteluita edukseen, kuopiolaisilla ovat viimeiset ratkaisut jääneet usein puuttumaan. HJK on voittanut tällä kaudella 19 liigaottelua 22:sta, kuopiolaisilla on koossa 13 voittoa 22:sta liigaottelusta.
”Upea joukkueemme haluaa jättää hienot jäähyväiset omalle kotiyleisölle”
Päävalmentaja allekirjoittaa tämän tilastonumeroihin perustuvan näkemysarvion. ”Ratkaiseva ero meidän ja Klubin välillä on ollut tällä kaudella siinä, että HJK on ollut koko kaudella tasaisempi ja on onnistunut suojelemaan omaa maaliaan meitä paremmin. HJK:n kukistaminen vaatii jokaisella kerralla vastustajalta aina laadukasta nappisuoritusta. Kaikki erikoistilanteet pelikentän molemmissa päädyissä sekä tilanteidenvaihdot ovat se isoin juttu ja tärkein seikka. Puolustuspelaamisen pitää myös olla riittävän aggressiivista ja jokaisessa kaksinkamppailutilanteessa pitää antaa kaikkensa”, päävalmentaja muistuttaa.
”Ahvenanmaalla meillä oli hyvä peli-ilme ja me pelasimme hyvän ottelun. Enemmänkin me olisimme sieltä ansainneet, mutta valitettavasti ei vaan onnistuttu saamaan. Nyt lauantaina ovat Suomen parhaat seurajoukkueet jälleen vastakkain sarjan kärkiottelussa, joten me toivomme että paljon yleisöä tulisi katsomaan tämän kauden viimeistä kotiotteluamme. Tämän kauden ensimmäinen voitto HJK:sta on meillä haussa ja meidän upea joukkueemme haluaa lauantaina jättää hienot jäähyväiset omalle kotiyleisölle tämän sarjakauden osalta. Tervetuloa katsomaan”, päävalmentaja toivoo.
OTTELUENNAKKO: KuPS – HJK la klo 14.15 – KuPS – Kuopion Palloseura
KuPSin kaatoon Savoon – HJK matkustaa kauden viimeiseen vierasotteluun
Hallitseva mestari KuPS on syösty jo Klubin toimesta vallasta. HJK lähtee kuitenkin hakemaan vuoden seitsemättä voittoa kuopiolaisia vastaan.
Klubilla on allaan suvereeni derbyvoitto viime lauantailta, jossa HJK kyykytti Helsingin Palloseuraa 4–0 lukemin.
– Viikonloppuna Boltilla nähtiin meiltä hyvä pelillinen esitys, mitä tukee myös kaikki ottelun tilastot, päävalmentaja Arttu Heinonen kertoo.
– Teimme monta maalia, pidimme nollat omassa päässämme ja puolustimme laadukkaasti kentän eri osa-alueilla. Pallollinen pelaamisemme toimii loistavasti ja joukkue toteuttaa sitä hyvin pelistä toiseen, Heinonen jatkaa.
Voitto HPS:ää vastaan luo positiiviset lähtökohdat seuraavaan kohtaamiseen, kun HJK matkustaa viimeisen kerran tällä kaudella vierasotteluun Kuopioon. Kotijoukkueella on lauantaina paljon pelissä.
– KuPSilla on kaikki paineet ottelussa. He tarvitsevat pisteitä, jotta voivat varmistaa hopeasijan ja sen kautta paikan eurokentille, Heinonen kertoo.
– Kuopiolaiset ovat koko kauden vyöryttäneet painetta meille, mutta nyt voimme kuitenkin itse lähteä rennoin mielin ja hyvällä itsevarmuudella heidän vieraaksi Kuopioon, Heinonen sanoo tyytyväisenä.
HJK kohtaa kuopiolaiset seitsemättä kertaa tämän vuoden aikana. Kahdesta harjoitusottelusta ja neljästä liigakohtaamisesta on kaikista poikinut voitot.
– Olemme onnistuneet pysymään pallossa KuPSia vastaan. Se on vienyt kuopiolaisten hyökkäysaseet ja he ovat joutuneet muokkaamaan pakon sanelemana paljon omaa pelaamistaan, Heinonen analysoi.
– Meidän oma pelimme on myös kehittynyt ottelu ottelulta, ja pienillä muutoksilla olemme pystyneet yllättämään vastustajamme, Heinonen lisää.
Kuopiolaiset ovat onnistuneet rokottamaan HJK:ta vain kahdesti koko vuoden aikana.
– KuPS on päässyt laukomaan todella vähän meitä vastaan ja olemme puolustaneet vähäisetkin vetopaikat hyvin, Heinonen toteaa.
Joukkueen terveystilanne on ollut jonkin verran haasteellinen kuluneella viikolla.
– Flunssa-aalto on pyyhkäissyt ylitsemme ja osa pelaajista on vielä sairastuvalla. Saamme kuitenkin jälleen iskukykyisen rosterin lauantain otteluun, jossa hyödynnämme laadukasta ja laajaa rinkiämme sekä saumatonta yhteistyötämme HJK Akatemian kanssa, Heinonen painottaa.
KuPSin kaatoon Savoon – HJK matkustaa kauden viimeiseen vierasotteluun – HJK Helsinki