Hyppää sisältöön
JyPK

JyPK

JyPK - PK-35
29.09.
1 - 0
Viitaniemi TN,
Jyväskylä
Yleisöä: 234
PK-35

PK-35

Ennakot

Kuva: Elna Rikkinen

Sunnuntaina tarjolla isoja pisteitä

Haastajasarja jatkuu sunnuntaina Viitaniemessä, kun vastustajaksi saapuu PK-35 Helsinki. Kauden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet 0–1 vierasvoittoihin. Helsinkiläiset olivat hyvässä vireessä runkosarjan lopussa ja Pallokerho avasi haastajasarjan vierasvoitolla, joten sähkö on ilmassa Viitaniemen iltapäivässä.

PK-35 voitti runkosarjan lopulla kaksi samoissa pisteissä kamppailevaa joukkuetta – Ilveksen ja Hongan. Muutenkin helsinkiläiset ovat parantaneet kauden kuluessa. Voitot nostivat heidät kamppailuun kauden 2025 liigapaikoista. Maalijuhlia eivät helsinkiläiset ole pitäneet. Joukkueen tehopelaaja on ollut Minea Grönberg. Tehoja on 3+4, mutta huomionarvoista on, että nämä ovat syntyneet vain kahdeksassa ottelussa.

Pallokerho kävi hakemassa maukkaan vierasvoiton Ilveksestä. Sunnuntaihin joukkue pääsee hyvistä asemista. Molemmat aiemmat kohtaamiset ovat olleet maalin pelejä ja ratkenneet ottelun lopulla. Pallokerhon puolustus toimi Tammelassa ja pitkälti koko kauden hyvin ja sitä tarvitaan myös jatkossa. Odotettavissa on tiukka vääntö, josta jaossa olevilla pisteillä on tässä vaiheessa kautta todella iso painoarvo. Joukkueen tehotilaston kärkeen nousi Ilves -ottelussa uran avausmaalilla Nelli Husu (1+4). Sunnuntaina kaikki Viitaniemeen, kauden ratkaisuhetket ovat käsillä ja ottelupanokset tapissa.

Sunnuntaina tarjolla isoja pisteitä (jypkedustus.fi)


Kuva: Elna Rikkinen

PK-35 käynnistää loppusarjansa sunnuntaina Jyväskylässä

PK-35 pelaa ensimmäisen loppusarjan ottelunsa sunnuntaina Jyväskylässä ja vastassa on tuolloin JyPK. Jyväskyläläiset pelasivat jo ensimmäisen ottelunsa loppusarjassa Ilvestä vastaan, josta se haki hienot kolme pistettä ja tuolla voitolla joukkue nousi alemman loppusarjan toiselle sijalle. PK-35:n ja JyPK:n ero sarjataulukossa on kaksi pistettä eli sunnuntain ottelussa on jo todella isot panokset.

JyPK aloitti loppusarjansa ryöstöllä. Joukkue haki kolme pistettä Tammelasta viime torstaina Ilveksen vieraana lukemin 0–2. Voitto oli jyväskyläläisille erittäin tärkeä, koska joukkue oli ajautunut tappiokierteeseen. Elokuussa JyPK pelasi viisi ottelua, joista se hävisi neljä ja pelasi yhden tasan. Yksi otteluista oli Suomen Cupin ottelu Honkaa vastaan. JyPK on tällä hetkellä alemman loppusarjan toisella sijalla ja pisteitä joukkueella on 20. 

PK-35 palaa pelikentille lähes kuukauden tauon jälkeen. Edellinen ottelu oli runkosarjan päätöskierroksella Honkaa vastaan, josta punamustat raapivat tärkeät pisteet 2–1 voiton jälkeen. Taistelu sarjapaikoista käy kiivaana, kun erot kaikkien alemman loppusarjan joukkueiden välillä ovat pieniä. Kolme vähiten pisteitä kerännyttä joukkuetta putoaa suoraan Ykköseen ensi kaudeksi 

PK-35:n Anni Harmaala kommentoi sunnuntain vierasottelua seuraavasti. 

– Kiva päästä taas pitkästä aikaa pelaamaan pisteistä. Hyvillä fiiliksillä lähdetään reissun päälle kohti Jyväskylää, tavoitteena kaikki kolme pistettä.

– Vaikka runkosarjan ja loppusarjan välillä oli meillä melkein kuukauden tauko, ei se ole näkynyt treeneissä tai tekemisessä oikein mitenkään. Ollaan jatkettu sillä samalla hyvällä draivilla, joka näkyi myös viimeisimmissä runkosarjan otteluissa. Ollaan saatu nyt myös alle pari hyvää ja kovatempoista harkkapeliä, jotka on valmistanut meitä kohti jatkosarjaa.

–  JyPK:iä vastaan on ollut tällä kaudella jo kaksi tasaista ottelua ja uskon, että tästäkin pelistä on tulossa vastaavanlainen. Molemmat joukkueet haluavat voittaa ja se tulee näkymään kentällä kovana kamppailuna. Lähdemme Jyväskylään hyvillä fiiliksillä taistelemaan kolme pistettä takaisin Helsinkiin, Harmaala ennakoi.

 Sunnuntaina JyPK vs PK-35 Viitaniemen tekonurmella klo 15:00, kotijoukkue vastaa lipunmyynnistä. Matsi näet myös suorana Ruutu+ palvelusta. 

PK-35 käynnistää loppusarjansa sunnuntaina Jyväskylässä – PK-35

Search